Koulutupa säilytettävä!

Koulutupa on toiminut menestyksekkäästi jo 20 vuoden ajan Hyvinkäällä ja sen toimintaa ja pedagogiikkaa arvostetaan Suomessa ja ulkomailla. Koulutupa on aina tuottanut edistyksellistä varhaiskasvatusta ja esi -ja alkuopetusta. Koulutupa on ollut edelläkävijä uuden opetussuunnitelman tavoitteiden toteuttamisessa alusta alkaen ja siellä olevilla työntekijöillä on vankka ammatillisuus ja motivaatio. Koulutupa voisi olla koko hyvinkääläisen peruskoulun lippulaiva, josta uuden opetussuunnitelman kanssa painivat voisivat ottaa oppia. Myös varhaiskasvatuksessa tulisi olla vaihtoehtoja! Koulutuvan säilyttäminen on koko Hyvinkään etu!

Lakkautuspäätöstä on perusteltu tilapulan lisäksi ryhmän vajaakäytöllä. Koulutuvan markkinointi ja mainostaminen on ollut vähäistä, mistä johtuen hyvinkääläisillä ei ole ollut tietoa Koulutuvan toiminnasta. Kuinka paljon Koulutuvasta puuttuu lapsia?

Tämänhetkisten asiakkaiden vanhemmat ovat luottaneet Koulutuvan toiminnan jatkuvuuteen. Koulutuvan säilyttäminen on meidän vanhempien näkökulmasta lasten etu ja olemme valmiita panostamaan aktiivisesti sen jatkumiseen!Päätös lakkauttamisesta 5.12.2018 tuli hyvin lyhyellä varoitusajalla juuri ennen juhlapyhiä. Hyvinkääläisillä ei ole ollut mahdollisuutta vaikuttaa päätökseen. Hyvinkään Pelikirjan kaupunkistrategiassa mainittu demokratia ja osallisuus ei ole toteutunut tässä päätöksenteossa. Mielestämme asiaa täytyy käydä läpi uudelleen ja joustavammalla aikataululla.

Koulutupa tulisi säilyttää, koska:

1. Koulutuvan leikkiin perustuvat menetelmät edistävät motivaatiota oppimiseen.

2. Koko toiminnan perusta tähtää lasten itsetunnon kehittämiseen.

3. Menetelmät tuottavat hyviä oppimistuloksia.

4. Lasten sosiaalisen kehityksen tukeminen on Koulutuvan erityinen valttikortti.

5. Eri ikäryhmät ylittävä sosiaalinen kanssakäyminen mahdollistuu Koulutuvassa.  

6. Pienemmät ryhmäkoot tukevat lapsen yksilöllistä kehitystä ja oppimista.

7. Kaupunkileikki-menetelmä opettaa lapsille luontevasti ja pakottamatta esim. matemaattisia taitoja, joita perinteisellä oppikirjaopetuksella on vaikea toteuttaa.

8. Varhaiskasvatukseen panostaminen tutkitusti tuottaa säästöjä pitkällä aikavälillä.

Koulutuvan vanhemmat vaativat kuulemismahdollisuutta ja eri vaihtoehtojen tutkimista Koulutuvan säilyttämiseksi. Alla ehdotuksia, miten säilyttäminen voisi olla mahdollista:

- Tutkitaan, voisiko toiminta jatkua muissa tiloissa.

- Järjestetään hyvinkääläisille sekä paikkakunnalle muuttaville avoin tilaisuus tutustua Koulutuvan toimintaan.

- Markkinoidaan Koulutupaa aktiivisesti eri medioissa.

- Mietitään Koulutuvan ryhmäkoostumusta uudelleen.

- Tilaongelmaan etsitään väliaikainen ratkaisu esim. parakeilla (pienemmät ikäluokat tulossa 4 vuoden kuluttua)image113.jpeg