"Kun kerran Koraani.."-Raamattu kannesta kanteen YLE:n kanavalle

Suomen Yleisradiossa aletaan lukemaan piakkoin Koraania yleissivistyksen ja keskinäisen ymmärryksen lisäämiseksi maassamme. Monet suomalaiset kuitenkin kyselevät, milloin viimeksi YLE olisi lukenut "Raamatun kannesta kanteen" kulttuurisista syistä. 

Nyt tähän olisi oiva mahdollisuus klassisen kristinuskon kannalta. Me allekirjoittaneet vaadimme, että YLE ottaa radion ohjelmistoonsa myös kirkon lähetysjärjestö Sanansaattajien (Sansa) ja pastori Jukka Norvannon opettaman "Raamattu kannesta kanteen"-sarjan. 

Näin näiden kahden valtauskonnon ymmärtäminen voisi lisääntyä samanaikaisesti ja monet myös kristinuskoa arvostavat ja kunnioittavat - YLE-veroa maksavat - maamme kansalaiset voisivat kokea yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa islamin opetuksen rinnalla.

Tämä adressi tullaan luovuttamaan vetoomuksena YLE:n toimitusjohtaja Lauri Kiviselle.

 

Helsingissä 24.2.2015           Petteri Pietikäinen

 

 

Tekstiä muokattu:

YLE:n pääjohtaja -> YLE:n toimitusjohtaja

lähetysjärjestö Sansan -> lähetysjärjestö Sanansaattajien (Sansa)

"Raamattu kannesta kanteen" -> lisätty hyperlinkki ohjelman sivulle

 

 


Petteri Pietikäinen    Ota yhteyttä adressin tekijään