Laajakallion koulu

Laajakallion koulu on Kirkkonummen Laajakallion asuinalueen lähikoulu, jossa opiskelee parhaillaan 90 1-4 luokan oppilasta. Koulussamme on hyvä yhteishenki, sitoutuneet opettajat ja puhdas sisäilma. Oppilaamme kulkevat kouluun pääosin kävellen. Opiskelu Laajakalliossa toteuttaakin esimerkillisesti Kirkkonummen kunnan tavoitetta oppilaiden yhtenäisestä koulupolusta päiväkodista lähtien.

Tällä adressilla haluamme esittää kantamme sen puolesta, että Laajakallion koulu muutettaisiin 1-6 luokkien kouluksi, ja oppilaat saisivat opiskella omassa lähikoulussaan koko alakoulun ajan.

Laajakallion oppilaiden nykyinen lähikoulu 5.-6. luokkien ajan on Nissnikun koulu Masalassa. Nissnikun kouluun on Laajakalliosta keskimäärin 5 km matka, jonka oppilaat kulkevat HSL:n vuoroliikenteellä. Tilojen puolesta Laajakallion koulukeskus olisi valmis luokka-asteiden lisäämiselle. Laajakallion koulu on mitoitettu 154 oppilaalle. Alueen oppilaiden jatkaessa Laajakallion koulussa koko alakoulun ajan, kunta säästäisi kuljetuskustannuksissa. Lisäksi on otettava huomioon turvallisuus; Laajakalliosta Masalaan päin kuljettaessa puuttuu jalankulkuyhteys Vanhan Rantatien ja Laajakalliontaustan bussipysäkille. Turvallinen kävelymatka lähikouluun ja tutulla koulun pihalla leikkiminen koulupäivän jälkeen ovat lisäksi erinomaista hyötyliikuntaa alakoululaisille.

Nissnikun koulun vanhempainyhdistys on esittänyt huolensa sisäilman laadusta perustuen sekä oppilaiden että opettajien raportoimiin oireisiin. Nissnikun koulu kärsii lisäksi tilan puutteesta ja Masalan rakennuskannan kehittyessä tilanpuute korostuu entisestään. Tässäkin mielessä Laajakallion puutteeton koulurakennus tulisi hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti jatkamalla opiskelua Laajakalliossa koko alakoulun ajan. Laajakallion koulussa on aiemmin opetettu 5. luokkaa lukuvuonna 2015-2016, kun Nissnikun koulu ei ollut vielä valmis vastaanottamaan lisää oppilaita. Nykyinen uusi opetussunnitelma mahdollistaa opettajille uudenlaisia ratkaisuja 5. ja 6. luokkien oppisisällön toteuttamiseen.


Laajakallion koulun vanhempainyhdistys ry    Ota yhteyttä adressin tekijään