Lakialoite: Ajokiellon kumoaminen lievissä ylinopeuksissa

Teen lakialoitteen, että lievistä ylinopeuksista ei voida määrätä ajokieltoon ja että työkseen ajavien kohdalla ajokieltoon määrääminen vaatii aina erittäin raskauttavat, tapauskohtaiset perusteet.

Nykyään on mahdollista ottaa ajokortti pois määräajaksi, jos autoilija syyllistyy vuoden aikana kolmeen tai kahden vuoden aikana neljään ylinopeuteen. Tämä koskee myös lieviä, rikesakkoylinopeuksia.

On aivan inhimillistä,että varsinkin paljon autoilevat syyllistyvät pieniin ylinopeuksiin tuon kolme kertaa vuodessa helposti täysin vahingossa aiheuttamatta sen kummempaa vaaraa kenellekään.

Lievissä ylinopeuksissa määräaikainen ajokielto on täysin kohtuuton. Sakko on riittävä rangaistus. Tahalllinen, välinpitämätön kaahailu on asia erikseen ja sitä en tietysti puolusta missään tapauksessa.

Lisäksi työkseen autoileva voi menettää jopa työpaikkansa, joka tekee rangaistuksesta suhteessa rikokseen todella kohtuuttoman. Sitä paitsi kyseessä ei ole edes rikos vaan rike.

Työkseen ajavan kohdalla laki, joka mahdollistaa määräaikaisen ajokiellon on myös perustuslain vastainen. Alla väitettäni tukeva lainaus suoraan perustuslaista:

PERUSTUSLAKI 18 §

"Oikeus työhön ja elinkeinovapaus

Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta.

Julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön."