Lakupekka takaisin pakettien kylkeen.

Meiltä suomalaisilta vietiin meille jo 80-vuotta sitten tunnetuksi tehty lakuPekka . Se on osa Suomalaista historiaa eikä mitään rasismia.Miten joku Saksalainen voi tulla ja sanoa omaa Pekka poikaamme rasistiseksi.

Jos Suomessa kukaan ei ole loukkaantunut lakupekasta ennenkään ei sitä pidä tapahtua nytkään jonkun Saksalaisen politikon voimin.

Suomalaisilla täytyy olla oikeus säilyttää oman maansa historiaa .Lakupekka on ollut osaltaan valistamassa suomalaisia 80-vuotta sitten.Voisin ajatella jopa että, se on ollut pienentämässä epäluulon syntyä ensimmäisten tummaihoisten suomeen tulon kohdalta.Eihän ensimmäinen näkemäsi tumma ihoinen ollutkaan lakupekan näköinen vaan ihan tavallinen ihminen.

Tämä on suurta rasismia Suomalaisuutta kohtaan siltä Saksalaiselta politikolta joka tämän sai aikaan.Hänen tulee esittää nöyrä anteeksi pyyntö Suomalaisille
ja Fatserin tulee palauttaa lakupekka takaisin.

Nyt kaikki äänestämään lakupekat takaisin kauppoihin.Vielä viimeisiä kaupassa olevia lakupekkoja toivon siroteltavan ympäri kaupan makeisosastoa mielen ilmaisuksi lakupekkojen puolesta.

Erityisesti toivon tähän adressiin nimiä myös tummaihoisilta jotka hyväksyvät meidän ikioman lakupekan.

Lopuksi iso kiitos kaikille jotka ovat kanssani samaa mieltä ja kirjoittavat adressin alle nimensä!