Lapsilisäleikkuri purettava

Alle 18-vuotiaiden lasten suhteellinen köyhyys on Suomessa kolminkertaistunut vuosina 1994- 2004. Pääsyynä tähän ei toivottavaan kehitykseen on ollut se, että toimeentulotuen normit ovat nousseet yleistä kustannuskehitystä hitaammin, kun ne on sidottu KEL-indeksiin.
Lapsilisäleikkuri yhdessä Kansaneläkeindeksileikkurin kanssa on ollut se mekanismi jolla on saatu aikaan vähävaraisimpien lapsiperheiden sekä absoluuttisen että suhteellisen aseman kurjistuminen.

Toimeentulotuki on viimesijainen perustuslain 19 §:n takaama turva. ”Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon”.
Perustuslain 6 §:ssa sanotaan, ”ketään ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan lain edessä. ja lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä”.

Olemassa oleva toimeentulotuen lapsilisäleikkuri on ristiriidassa perustuslain 6 § hengen kanssa ja syrjii kaikkein köyhimpiä lapsiperheitä. Missään muussa väestöryhmässä lapsilisä ei pienennä perheentuloja, vaan on yhtäläinen ja yhdenvertainen kaikkia lapsia tasa-arvoisesti tukeva etuus.

Me allekirjoittaneet vaadimme:
- toimeentulotukea saavien lapsiperheiden lapsilisäleikkurin purkamista välittömästi uudelta eduskunnalta ja vaalien jälkeiseltä hallitukselta.
- lapsilisä on poistettava sosiaalihuoltolain 13§:n ensisijaisten toimeentulotukea pienentävien tukimuotojen listalta.
- toimeentulotukea saavilla lapsiperheillä tulee olla yhtäläinen oikeus lapsilisään siten, etteivät lapsilisät pienennä muita tuloja.



Anita Laine(Vasemmistoliitto Etelä-Häme)    Ota yhteyttä adressin tekijään