Lapsiperheiden etuuksien leikkauksia vastaan

Millä me elämme, me, jotka teemme uusia veronmaksajia valtiolle?
Kaikki eivät ole "sossupummeja", työttömänä tai kotona vapaaehtoisesti. On myös kotiäidit, ja koti-isät!
Kotiäidit ja -isät, jotka kasvattavat uudet veronmaksajat saavat maksaa vereslihalla leikkauksista, mitkä päättäjät tekevät.
Kuinka monella päättäjällä on lapsia? Ainiin, jos heillä on lapsia, on toimeentulo taattu!
Lapset ja nuoret oppivat jo varhain siihen, että on ihan sama raataako 8 tuntia päivässä töissä, vai pyöritteleekö peukaloitaan saman ajan kotona.
Yhtä vähän tai ei mitään jää käteen. Jos erehtyy haluamaan lapsia, perustaa perheen, elää vieläkin tiukemmalla.
Saamme kyllä äitiyspakkauksen, mutta pitää se lapsi vaatettaa 70cm kasvamisen jälkeen ja syöttääkin.
Jos ei ole ollut onnekas, työntekijä jäädessään äitiyslomalle, on pärjättävä todella pienellä. Kaikki saa unohtaa. Joskus jopa oman ruoan.
Vertailu ja kilpailu on kova. Ihmiset raakoja. Uskokaa pois! Jos et omista merkkivaunuja, merkkivaatteita, sitä tätä ja tota, olet mitätön, suljetaan "piireistä".
Jos erehtyy panostamaan johonkin lapsen vaatteeseen, sitäkin ihmetellään, että miten tuolla nyt varaa tuollaiseen!
Miettimisen aihetta. Kaikki eivät ole syntyneet kultalusikka suussa, mutta ei niitä tarvitse silti suolle ajaa!
Valtion tehtävä olisi estää syrjätymistä. Leikkauksillaan he edesauttavat jakautumista ja nimenomaan tätä syrjäymistä. Köyhät kyykkyyn!
Kultalusikat seinälle! Vai miten se menikään? Voiko kansanedustajat käyttää järkeä? Eivät voi. He ajavat oman etunsa ensin, jos jää aikaa ja jonkun pienen julkisuustempun vuoksi tehdään joku "hyväteko".
Allekirjoittakaa! Laitetaan vetoomus eteenpäin: ei leikkauksille! Työttömät lapsiperheet eivät ole toisarvoisia!

Lisäys 28.3.2014 viitaten vastaanotettuun viestiin:
Olen nimenomaan eriarvoisuutta vastaan, tätä, että rikkaat rikastuu, köyhät köyhtyy. Ne onnekkaat joilla on vakaa tulo ennen äitiyslomaa, saavat hyvin rahaa jo valmiiksi. Ne onnettomat, kuten minä, joilla ei ole työpaikkaa ennen äitiyslomaa, jäävät pohjalle. Rahat hädin tuskin riittävät. On epäreilua, että ne, ketkä muutenkin saavat paljon, saavat vielä enemmän. Miten muuten sen ilmaisisi. Jostain syystä viestit eivät toimi minulla iPadilla. Keskustelua voi käydä kommentoimalla. Ja tästä aiheesta riittää mielestäni puitavaa!

Olen:
5 kk pojan kotiäiti, joka kauhulla ajattelee, että elokuussa (08/2014) on etsittävä väkisin töitä, että ei tipu vielä syvemmälle. Perusäitiysraha, sitten alkaa vielä pienenpi kodinhoidontuki. EN OLE VALMIS PALAAMAAN TÖIHIN JA KUULEMAAN KUINKA POIKANI OTTAA ENSIASKELEET VENTOVIERAIDEN NÄHDEN. Ymmärtänette pointtini. En ole laiska, vaan lapsen ensivuosi on korvaamatonta aikaa. Kasvu ja kehitys mittaamattoman arvokasta nähdä, seurata ja myötävaikuttaa. Valitettavasti Suomen päättäjät ovat sitä mieltä, että MITÄ NOPEAMMIN TYÖELÄMÄÄN, sen parempi. KENEN KANNALTA?! Saa palata taas tähän syrjäytymiseen jne. Kenelle tekee hyvää, että pieni lapsi paiskataan pakosta vieraiden ihmisten hoitoon?