LAUNEEN KOULUN LAPSET HÄDÄSSÄ!

Vaatimus Lahdessa Launeen koulua käyvien lastemme puolesta.

Parakissa koulua käyvän 3b luokan ”emoluokkatila” on ollut tyhjillään koko lukuvuoden, eikä ole kelvannut luokkatilaksi oireilun vuoksi millekään muullekaan luokalle.
Luokkatilassa opiskelua kokeilemassa käynyt ryhmä siirtyi oireiden heillekin ilmaannuttua toisiin tiloihin.

Nyt 3b luokan opettaja joutuu vaihtamaan koulua kokonaan Launeen koulun sisäilmaongelman vuoksi ja todennäköisesti 3b luokka siirretään takaisin koulun sisätiloihin.

Lapsemme eivät tule siirtymään kyseiseen oikeanpuoleisessa siivessä ensimmäisenä sijaitsevaan luokkatilaan kesäloman jälkeen, vaan vaadimme heille lain velvoittamia puhtaita luokkatiloja.

Muussa tapauksessa lapsemme eivät tule kouluun syyslukukauden alusta, vaan ryhdymme lakkoon.

Lisäksi vaadimme yhdessä muiden allekirjoittaneiden kanssa jokaiselle Launeen koulun oppilaalle lain mukaisia puhtaita luokkatiloja, Työterveyslaitoksen sivuilta löytyvän Tilaajan ohje sisäilma-ongelman selvittämiseen työpaikalla mukaista selvitystä sekä lääkärin (esim. Tuula Putuksen) tekemää oppilaiden Oirekyselyä (Örebro-kysely) koko koulun oppilaille tai vähintään niille oppilaille, jotka työskentelevät niissä luokkatiloissa joissa ensisijaisesti oireillaan.

Oikeuskansleri on tehnyt päätöksen, jonka mukaan kunnan on korjattava koulutilat, joissa oireillaan – oli rahaa tai ei.

Launeen koulun opettajista oireilee arviolta 80 prosenttia - osa vakavammin kuin toiset.
Päänsärky on yleinen päivittäinen oire niin opettajien, muun henkilökunnan kuin oppilaiden osalta.

Onko mielestäsi oikein, että alakouluikäisellä lapsella on jatkuva, säännöllinen päänsärky tai muita vakavampia sisäilmaan liittyviä oireita, ilman että asiaan puututaan välittömästi ja koululle hankitaan turvalliset väistötilat?

Asiallisesti,

Minni Salminen p. 050 529 9294

Johanna Ritala p. 040 743 6494