Lauritsalan koululaisille turvattava terveellinen kouluympäristö

 Allekirjoita Lauritsalan koululaisille terveellinen kouluympäristö  

Lauritsalan koulun vanhemmat ovat erittäin huolissaan Lauritsalan koulukeskuksen nykyisestä tilanteesta, mitä tulee koulutilojen terveellisyyteen ja tarkoituksenmukaisuuteen. Koulu toteuttaa tehtäväänsä muutoin loistavasti ja se on pidetty sekä arvostettu niin oppilaiden kuin henkilökunnan puolesta. Jatkuva sinnittely sisäilman kanssa vaikeuttaa kuitenkin koko koulun toimintaa. Vanhemmat haluavat muistuttaa, että vastuu tilanteen korjaamiseksi kaupungilla.

Poikkeustila on jatkunut jo vuosia. Korjausrakentamisen tie on käyty loppuun Lauritsalan kohdalla. Uutta liikuntahallia tulee alkaa rakentaa välittömästi ja uutta koulua heti liikuntahallin valmistuttua samaan yhteyteen. Rakennuksen paikkana toimisi vanhan alakoulun paikka. Tiivistyskorjausten toivotaan toimivan uuden koulun rakentamisen ajan siten, että koulun ei tarvitse väistää parakkeihin. Koulun rehtori ja vanhemmat eivät näe onnistumisen edellytyksiä uusissa evakkoretkissä tai väistöissä parakkeihin. Lasten ja aikuisten venymiskynnys on ylittynyt ja luotto kaupungin toimiin koetuksella.

Kunnalla on vastuu terveellisistä ja turvallisista oppimisympäristöistä ja pulmien nopeasta ratkaisemisesta. Lauritsalan koulukeskuksen kohdalla erilaiset poikkeusjärjestelyt ovat alkaneet jo 2013. Tällä on merkittävä vaikutus koulun toimintaan ja koko asuinalueeseen. Päätöksentekijöillä on päätösten ja näyttöjen aika, Lauritsalan väki on tehnyt osuutensa ja ansaitsee parempaa.

Päätöksiä on tehtävä nyt ja aloitettava rakentaminen. Allekirjoita adressi koulun lasten ja aikuisten puolesta!  

Adressi on Lauritsalan alakoulun vanhempaintoimikunnan kannanotto terveellisemmän ja turvallisemman kouluympäristön puolesta.  


Minna Taipale, Lauritsalan alakoulun vanhempainyhdistys    Ota yhteyttä adressin tekijään