Vetoomus Lavajärven palveluiden säilyttämisen puolesta


Vetoomus Lavajärven koulun ja päivähoidon säilyttämisen puolesta



Hämeenkyrön kunnanvaltuusto päättää maanantaina 14.12.09 Lavajärven kylän tulevaisuudesta. Lavajärveltä ollaan lakkauttamassa koulu, ryhmäperhepäivähoito, perhekerho ja leikkikerho.



Tietoa Lavajärvestä ja sen palveluista:


- Hämeenkyrö kasvaa voimakkaasti itäisellä alueella mutta samaan aikaan Hämeenkyrön kunta on lakkauttamassa kasvavien kylien palvelut tältä alueelta.


- Lavajärven-Komin alueelle on rakennettu 36 taloa 5 vuoden aikana.


- Lavajärven koulu on ainoa koulu Vaasantien itäpuolella!


- Lavajärven koulu on kustannustehokas. Koulun kustannukset/oppilas ovat jo nyt alle keskustan koulujen tason. Muutaman oppilaan lisäys pienentää kustannuksia entisestään.


- Lavajärven koulun oppilasmäärä kasvaa. Oppilasmäärä kasvaa nykyisestä 36:sta 45:een vuoden 2015 syksyyn mennessä (laskettu nykyiset lapset, ei ennuste).


- Lavajärven koululaisten kyydistyskustannukset ovat vähäiset. Kirkonkylän koululle jokainen lavajärveläinen lapsi tarvitsisi kuljetuksen. Tästä syntyy paljon kustannuksia.


- Pitkät matkat kirkonkylän kouluun väsyttävät, aikaa harrastuksiin ja perheelle jää vähemmän


- Ryhmäkokojen kasvaessa ja pitkien koulupäivien myötä oppimistulokset voivat heikentyä, erityisopetuksen ja kouluavustuksen tarve voi kasvaa


- Koulun lakkautuksen myötä menetämme myös kylän ainoan valaistun urheilu- ja leikkikentän sekä kaikki koululla järjestetyt kerhot


- Lavajärven ryhmäperhepäivähoito on ainoa hoitopaikka Vaasantien itäpuolella!


- Päivähoidon lakkauttamisen myötä työmatkat pitenevät (45min-60min/päivä) sillä välimatkat muihin Hämeenkyrön päivähoitopaikkoihin ovat erittäin pitkät. Tämä lisää hoitopäivän pituutta kohtuuttomasti sekä perheiden työmatkakustannuksia.


- Ympäristövaikutukset automatkojen lisääntyessä, hiilijalanjälki kasvaa!


- Kylän lapset ”hajautuvat”eivätkä tutustu toisiinsa.


- Kylien vetovoima vähenee palveluiden heikentyessä. Hämeenkyrön asukasmäärä ja kunnallisverotuotot kääntyvät laskuun


- Katso myös http://www.lavajarvi.net



Me allekirjoittaneet olemme huolissamme tulevien säästöjen vaikutuksista Lavajärven-Komin alueen tulevaisuudelle. Lavajärven koulu sekä ryhmäperhepäivähoito ovat todella tärkeä osa kylän toimintaa, joten päätökset vaikuttavat sitä kautta koko kylän elämään ja kasvuun tulevaisuudessa.




Lavajärven koulun vanhempainyhdistys, Essi Eerikäinen    Ota yhteyttä adressin tekijään