Lestijärven Parila baarin puolesta

Vastine tehtyyn valitukseen, joka on tehty ympäristölupaa koskevasta päätöksestä Lestijärven kunnan teknisessä lautakunnassa 21.9.2016 VAASAN HALLINTO-OIKEUS Lestijärven tekninen lautakunta teki päätöksen  21.9.2016 Ravintola Parilan omistajien Hannu ja Ritva Saaren ympäristölain 39§:n mukaisesta hakemuksesta, joka koski ravintolatoimen jatkamista Lestijärvellä. Tästä hakijoille myönteisestä päätöksestä on valitettu Vaasan hallinto-oikeuteen. Tämän valituksen johdosta me allekirjoittaneet haluamme asian osaisina lausua seuraavaa:

1.      Kannatamme ravintolatoimen jatkamista ja kehittämistä Lestijärvellä. Ravintola Parila on ainoa julkinen paikka, jossa Lestijärvellä on mahdollisuus saada ruoka-, kahvi- ym. ravintolapalveluita.

2.      Matkailun edistämiseksi kunnassa tarvitaan asialliset, ruokailu- ja majoittumispalvelut. Matkailijat ajavat ohi, jos riittäviä palveluita ei löydy. Ravintola Parila on hyvä alku tällaiseen palvelutoimintaan.

3.      Mahdollisen tuulivoimapuiston rakentaminen vaatii vuosien ajan runsaasti työvoimaa ja työkoneita.  Tämä asettaa aivan eri mittakaavan vaatimukset muonitus- ja majoittumispalveluille ja vapaa-ajanpalveluille täällä Lestijärvellä. Tähän infrastruktuurin kehittämiseen on syytä varautua jo nyt eikä vaikeuttaa nykyisen palvelun tuottajaa/tuottajia.

4.      Ymmärrämme kyllä, että musiikin äänestä on toisille enemmän haittaa kuin toisille tai se koetaan eri lailla.  Kokemus riippuu myös henkilön asenteesta. Tähän verrattuna teknisen lautakunnan esittämät melurajat ovat kohtuullisia. Järvelle ja lähisaariin musiikki kuuluu kesäillassa korkeintaan heikosti. Ennen kun Discolandissa pidettiin lauantaisin läpikesän tanssi-iltoja, silloin saattoi sanoa musiikin todella kuuluvan ja kuuluvan myös kirkonkylän raitilla.

5.      Parilan ulkoterassilla musiikki-iltoja on vain kesällä ja silloinkin korkeintaan viitenä iltana, ja talvella ei ollenkaan. Tämän ei luulisi häiritsevän ketään, jos vain on hiukankaan kärsivällisyyttä ja suvaitsevuutta yrittäjää kohtaan. Esitämme, että musiikki-illat päättyisivät klo 02.00 mennessä.

6.      Kesäiset musiikki-illat ovat ravintolan Parilan omistajille taloudellisesti erittäin merkittäviä.  Näiden tapahtumien tulos ratkaisee pitkälti säilyykö Parilassa ravintolatoiminta vai ei. Valittajat eivät näe tätä puolta asiassa, vaan ajattelevat asiaa itsekkäästi omien tuntemustensa kannalta.

7.      Jokelan taloon muuttaneet uudet asukkaat ovat jo kiinteistöä ostaessaan tienneet, että naapurissa on ravintolatoimintaa, joka saattaa aiheuttaa äänihäiriöitä. ( Parilan kiinteistössä on ollut ravintolatoimintaa vuodesta 1956 lähtien)  Entiset asukkaat eivät ole tästä valittaneet, eivätkä lähimpänä Parilaa asuvatkaan.  Nyt valituksia tunnutaan tehtävän hyvin herkästi aivan kuin kiusan teosta ja vielä sellaisten ihmisten toimesta, jotka asuvat kilomerien päässä Parilasta. Onko taustalla jonkin uskonnollisen ryhmän masinoima ajojahti? Ei muutama ihminen saa asenteidensa vuoksi lopettaa orastavaa yritystoimintaa kunnassa. On vaikea ajatella, että juhannusillan musisointi ja keskustelu terassilla voisivat aiheuttaa ongelmia lapsille. Eiköhän sitä rumaa kielenkäyttöä tule lastenkorviin aivan muualta. Musisointi terassilla voi olla myös monen muusikkoalun oiva harjoittelupaikka. Eikä Parilasta ole aiheutunut minkäänlaisia järjestyshäiriöitä.                                                                             

         8.      Kaikki muuttuu, myös Lestijärvellä. Muutoksiin tulee sopeutua eikä vain muistella kuinka ennen elettiin kuin lintukodossa, luonnon rauhassa. Parila on viihtyisä ja mukava paikka vieraille. Väkeä käy myös siksi, että Parila on ainoa paikka Lestijärvellä kuunnella elävää musiikkia. Olisi suuri vahinko, jos se ajettaisiin alas. Tänäkin vuonna Parilassa oli isänpäivänä lounas ja ruokailijoita kävi 45, joten Parila on paljon muutakin kuin pelkkä anniskeluravintola ja sen toiminta pitää pienen ja hiljaisen kylän edes hieman elävänä.

9.      Alkuperäiseen valitukseen oli kerätty nimiä hieman kyseenalaisesti. Ihmisille ei oltu selvitetty mihin tarkoitukseen se tulee tai allekirjoittanut saattoi olla jopa dementoitunut. Osa allekirjoittaneista onkin ollut hyvin yllättynyt kun asian oikea laita on selvinnyt ja halunneet jopa nimeään pois listasta. Toisena asiana ketä tuo ns. melu oikeasti koskee? Eräskin allekirjoittanut asuu liki 10km päässä Parilasta, joten häiritsevästä melusta ei voi olla kyse vaan  periaatteesta tai muusta.

Kaiken edellä olevan perusteella esitämme kunnioittavasti, että Vaasan hallinto-oikeus hylkää Parilan ympäristöluvasta tehdyn valituksen ja saattaa näin Lestijärven teknisen lautakunnan tekemän päätöksen lainvoimaiseksi.

Allekirjoittaneet