Liedon Kisakallion koulun säilyttäminen

Liedon varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta on 14.5. 2014 esittänyt Liedon Kisakallion koulun lakkauttamista ja sen muuttamista päiväkotikäyttöön. Koulu on pieni ja turvallinen yksikkö alueen (Tylli, Nuolemo, Teijula) ensimmäisen ja toisen luokan oppilaille. Vastaavasti uusi alakoulu perustettaisiin Taatilaan palvelemaan Sillilän ja Vierunpuiston taajamien lapsia.

Näin ollen Tyllin, Nuolemon ja Teijulan alueiden lapset menisivät jo ensimmäisestä luokasta alkaen (nykyisen kolmannen luokan sijaan) Kirkonkulman suureen alakouluun, jonne matka on huomattavasti pidempi ja turvattomampi.

Allekirjoittamalla tämän adressin 31.7. 2014 mennessä ilmaiset vastustavasi tätä järjetöntä ehdotusta lakkauttaa yhden alueen koulu ja perustaa toiselle alueelle uusi palvelemaan kokonaan eri alueen asukkaita.

Adressi toimitetaan Liedon kunnanhallitukselle ja -valtuustolle elokuussa 2014.