Liperin liittäminen Joensuuhun

Vetoomus kuntaliitosselvityksen nopeuttamiseksi

Liperin kunnan asukkaiden kansalaisadressi kuntaministeri Henna Virkkuselle, sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikolle ja kuntaselvittäjä Ossi Revolle

Arvoisat ministerit, hyvä kuntaselvitysasiamies!

Me kuntalaisina olemme päättäneet lähestyä teitä mielestämme juuri nyt ajankohtaisessa ja tärkeässä asiassa tällä kansalaisaloitteella.

Liperin kunta on pohjoiskarjalainen yli 12 000 asukkaan kunta Joensuun kaupungin naapurina. Kunnan talous on ollut pitkään alijäämäinen jatkuvasti kasvaneiden toimintakulujen vuoksi. Kattamaton alijäämä on jo nyt lähes kriisikunnan tunnusmerkit täyttävä. Liperin kunnanvaltuusto on tehnyt päätöksen 25.3.2013 rakentaa kokonaan velkarahalla uuden terveyskeskuksen, jonka kustannusarvio tullee olemaan 15 miljoonan euron paikkeilla. Samana päivänä 25.3.2013 myös Joensuun kaupunginvaltuusto teki päätöksen Siilaisen pääterveysaseman peruskorjaamisesta ja laajentamisesta, jonka kustannusarvio on noin 39 miljoonaa euroa: yhteensä näiden kahden terveysaseman investoinnin suuruus on siis noin 55 miljoonaa euroa. Näiden kahden suurhankkeen maantieteellinen etäisyys on 27 km, johon ajoaikaa kuluu noin 23 minuuttia.

Arvoisat ministerit, valtioneuvoston jäseninä te tunnette hyvin juuri tulossa olevan sote-uudistuksen, kuntaliitosprosessin ja kuntalakiuudistuksen. Liperin kunnanvaltuusto on päättänyt lähteä selvittämään Joensuun kanssa kuntaliitosmahdollisuutta. Siksi on mielestämme nyt juuri ajankohtaista nopeasti selvittää yhtenä kokonaisuutena nämä kaikki edellä mainitsemamme hankkeet. Olemme huolissamme, tuleeko hankkeisiin päällekkäisyyksiä, jotka edellä esitettyyn tapaan toteutettuna eivät tule huomioiduksi: asukaskeskittymien sijainti ja myös tilaratkaisujen tarkoituksenmukaisuus? Asia on ajankohtainen siitäkin syystä, että näissä edellä mainituissa investoinneissa sekä Liperi että Joensuu joutuu turvautumaan valtion mukaantuloon.

Sitoutumattomana kansalaisliikkeenä olemme vahvasti sitä mieltä, että Liperin kunnan olisi liityttävä Joensuuhun. Tätä puoltaa myös selvitys työssäkäyntialueesta. Myönteinen päätös ratkaisisi maakunnankin tasolla monet ongelmat. Katsomme, että kunta ei selviä valtiovallan asettamista lisätehtävistä valtionosuuksien vähentyessä. Kunta joutuisi kohtuuttomiin kuntaveron korotuksiin. Korotuksista seuraisi asukaspako pois kunnasta, josta puolestaan seuraisi asuntojen hintojen alentumisen kierre.  Me emme usko, että kuntapoliitikot yksin pystyvät tekemään nopeita, kaikkia hyödyttäviä ratkaisuja ilman valtiovallan mukanaoloa.

Asia on kokonaisuus, jonka käsittely vaatii nopeutettua aikataulua. Näillä toimilla estäisimme talouden syöksymisen umpikujaan.

Siksi pyydämme teitä tutustumaan Liperin kunnan vahvistettuun tilinpäätökseen, taseeseen ja tuloslaskelmaan vuodelta 2012 ja myös kunnan vuoden 2013 budjettiin, joista selviää kunnan taloudellinen tila tällä hetkellä.

Liperin kunnan kansalaisliikkeen puolesta

 


Liperin kunnan kansalaisliike    Ota yhteyttä adressin tekijään