Lisää koulunkäynninohjaajia tamperelaiskouluihin!

Me allekirjoittaneet tamperelaisten koululaisten vanhemmat ja koulujen vanhempainyhdistysten aktiivit ympäri kaupunkia vastustamme Tampereen kaupungin talousarviossa mainittua koulunkäynninohjaajaresurssin leikkaamista lukuvuodelle 2015-16 (kts. sivu 106/107; http://www.tampere.fi/material/attachments/t/XJRhnLyXM/Talousarviokirja_lopullinen_26_11_2014.pdf).
Lisäksi haluamme herättää keskustelua Tampereen kaupungin periaatepäätöksestä olla palkkaamatta henkilökohtaisia koulunkäynninohjaajia niitä tarvitseville lapsille!

Koulunkäynnin ohjaaja tekee arvokasta työtä perusopetuksen luokassa. Hän tekee tiimityötä opettajan kanssa oppilaan hyväksi. Ohjaaja (ent. koulunkäynnin avustaja) avustaa lapsia paitsi luokassa - keskittymään, kuuntelemaan ja sisäistämään ohjeita, aloittamaan ja ylläpitämään tehtävien tekoa, ymmärtämään sosiaalisia tilanteita - niin myös välitunneilla, ruokalassa, juhlatapahtumissa, retkillä ja liikuntatunneilla salissa, luistinkentillä ja uimahalleissa. Ohjaaja kulkee rinnalla ja tarjoaa lapselle apua aina silloin, kun hän sitä tarvitsee. 

Koulunkäynnin ohjaajat mielletään usein vain tehostettua tai erityistä tukea tarvitsevien (erityis)lasten avustajiksi, mutta läsnäolollaan luokassa he helpottavat myös ns. tavallisen lapsen koulunkäyntiä. Toisille lapsille ohjaaja voi olla luokassa se helpommin lähestyttävissä oleva aikuinen. Jokainen oppilas tarvitsee toisinaan apua ja neuvomista siinä missä enemmän tukea tarvitseva lapsikin - ohjaaja on omalta osaltaan varmistamassa luokan jokaisen oppilaan työrauhaa ja koulupäivän turvallisuutta. Opettajalla on oltava aikaa kohdata myös se "tavallinen lapsi", ja uskomme, että varmistamalla koulunkäynninohjaajien riittävä määrä, opettajalla on aikaa myös tähän kohtaamiseen koulun arjessa (lue lisää: http://www.jhl.fi/portal/fi/jhl-tieto/tiedotteet/?bid=3914). 

Mielestämme koulunkäynninohjaajien määrää tamperelaiskouluissa ei kärsi enää vähentää, vaan päinvastoin määrää pitäisi lisätä nykyisestä!

Mielestämme Tampereen kaupungin on myös luovuttava periaatepäätöksestään olla palkkaamatta henkilökohtaisia koulunkäynninohjaajia niitä tarvitseville lapsille. Tarpeen on saneltava riittävä tuki, ei resurssien!

Tampere on sitoutunut lähikouluperiaatteeseen, jonka mukaan riittävät tukitoimet tuodaan lasten lähikouluihin - sen sijaan, että esimerkiksi erityistä tukea koulunkäyntiinsä tarvitsevien lasten täytyy käydä päivittäin koulua kaukana kotoa, pahimmillaan kaupungin toisella laidalla oman asuinalueessa ikäluokkatovereista eristettynä. Pahimmillaan meillä poikkeaviksi koetut lapset syrjitään erityisluokalle, vaikka jokaisella on oikeus kuulua yhteiskuntaan. Erityispedagogiikan professori Timo Saloviita Jyväskylän yliopistosta on jopa valmis sanomaan, että siirto erityisopetukseen erityisluokalle tai erityiskouluun on lapsen syrjimistä (lue artikkeli: http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/professori-timo-saloviita-siirto-erityisopetukseen-on-lapsen-syrjimista/).

Henkilökohtaista ohjaajaa ei haeta koululaiselle hepposin perustein, vaan näiden lasten kohdalla osaava ja asiantunteva henkilökohtainen koulunkäynninohjaaja, pätevän opettajan ohella, on käytännössä edellytys sille, että lapsi ylipäätään voi käydä (lähi)koulua. Lapsella, jolle henkilökohtainen ohjaaja tarvittaisiin, on useimmiten erikoissairaanhoidon diagnoosi neuropsykologisesta tai -psykiatrisesta häiriöstä, kuten autismikirjon häiriö. 


Lentsun koulun vanhempainyhdistys ry/johtokunta    Ota yhteyttä adressin tekijään