Lisää resursseja Uuden Verson toimintaan!

Pyydämme seurakunnan päättäjiltä lisää resursseja yhteisöllisille messuille, kun talousasioista päätetään syksyllä 2011. Uuden Verson järjestämissä messuissa ympäri Tamperetta seurakuntalainen voi osallistua messun tekemiseen ja kokea yhteisössä hyväksyntää ja huolenpitoa, kasvaa uskossa ja iloita yhdessä toisten kanssa. Seurakuntaan voi tulla sellaisena kun on, ja kokea tulevansa välitetyksi ja todeksi otetuksi. Messujen ilmapiiri on rento, ja lasten kanssa ei tarvitse pelätä häiritsevänsä. Yhteisössä toteutuu seurakunnan oma toiminta-ajatus: Lähelle ihmistä - lähellä Jumalaa.

 

Nuoret aikuiset ja työikäiset ovat tällä hetkellä suurin kirkosta eroajien ryhmä. Nyt seurakunnalla olemassa olevat yhteisölliset messut ovat osoittaneet, että nuorten lisäksi muissakin ikäryhmissä on uutta kiinnostusta seurakuntaan. Yhteisölliset messut ja niiden ympärille kehittynyt toiminta ovat vastalääkettä kirkosta eroamiselle ja tavoittavaa lähetyskäskyn mukaisesti. Messuissa käy kasvava määrä ihmisiä. Yhteisöllisessä messussa ei ole sitä ongelmaa, että sitä järjestäviä palkattuja henkilöitä on yhtä paljon kuin messuun osallistujia. Uskonpuhdistus-tapahtumasarja sai syksyllä 2010 kokoon yli 2000 nuorta aikuista, ja panostus huomioitiin keväällä 2011 Kirkon Kukko-tunnustuksella yhteisöllisyyden näyn levittämisestä. Nyt olisi aika toteuttaa näkyä myös käytännössä.


Seurakuntayhtymän omassa visiossa 2010 seurakunnassa jokaiselle tulisi olla tarjolla yhteisö, jossa hän voi olla tasavertaisena ja toimia vastuullisena jäsenenä. Seurakunnan tehtävänä ja toiminta-ajatuksena on ensisijalla mainittu Jumalan sanan julistaminen ja sakramenttien jakaminen.

Tällä hetkellä yhteisöllisissä messuissa käyville ei ole tarjolla messuja kesällä, vaan toiminta on katkolla ja täysin vapaaehtoisten varassa. Uuden Verson määrärahoja on leikattu, vaikka niitä pitäisi pikemminkin nostaa. Toimintaan tulisi saada lisää työntekijöitä. Kipeästi tarvitaan assistenttia, ja pastorien tulisi saada kokoaikaisesti toimia omassa tehtävässään. Tarvitaan joko uusia virkoja tai jo olemassa olevien virkojen siirtämistä yhteisöllisten messujen palvelukseen. Seurakuntalaiset tulevat vastaan omalla panoksellaan, mutta ilman pastoria ei voi messua viettää. Yhteisöllisessä messussa palkattuja työntekijöitä tarvitaan vähemmän; siten toimintaan panostamalla saadan paljon aikaan ja jokainen lisäys resursseihin on konkreettisesti hyödyksi.


Uskomme ja luotamme siihen, että äänemme kuullaan.

 

Kunnioittaen allekirjoittaneet

 

Adressi luovutetaan Kirkkovaltuustolle syyskuussa 2011.