Lomamatkojen järjestäminen Turkkiin lopetettava!

Me allekirjoittaneet vaadimme, että Suomessa toimivat matkatoimistot lopettavat lomamatkojen järjestämisen Turkkiin.
Turkki on osoittanut myönteisyyttä Isis-terroristiryhmää kohtaan, sallimalla Isiksen riveihin pyrkivien jihadistien kulkea rajojensa kautta kriisialueille.
Lisäksi:
ISIS on lähettänyt Yhdysvaltain mukaan jo kuukausia taistelijoitaan Turkin satamaniin, joista he siirtyvät pakolaisiksi naamioituneina Eurooppaan. Määränpäässään näiden on tarkoitus luoda terroristisoluja iskuja varten eri Euroopan maissa.
Yhdysvaltalaislainsäätäjien mukaan Turkin hallituksen pitäisi ottaa terrorismiuhka vakavammin.
- Minusta turkkilaisilla on paljon tekemistä yhteistyössään (Euroopan ja USA:n kanssa). Tämä on sotaa. Ja turkkilaiset eivät todellakaan toimi sen mukaan, sanoo senaatin tiedustelukomiteanrepublikaaneja edustava puheenjohtaja Richard Burr BuzzFeed Newsille.
Tarjotessaan lomamatkoja Turkkiin, suhtautuvat Suomessa toimivat matkatoimistot välinpitämättömästi Turkin valtion harjoittamaan toimintaan suhteessa terrorismiin ja ääri-islamilaisten ihmisten sekä ääri-islamilaisten ajatusten
leviämiseen demokraattisessa Euroopassa. 
Tämä ei ole oikein!