Luovan työn tekijät tasa-arvoiseen asemaan työttömyysturvassa

ADRESSI: ENNEN TYÖTTÖMYYTTÄ TEHDYN TYÖN KERRYTTÄMÄT TEKIJÄNOIKEUSKORVAUKSET EIVÄT SAA LEIKATA TYÖTTÖMYYSKORVAUSTA

Moni taiteilija on jäänyt työttömäksi, koska esiintymiset on koronaviruksen vuoksi peruttu. Työtön taiteilija on muita työttömiä heikommassa asemassa, sillä hän ei välttämättä saa lainkaan työttömyyskorvausta. Syynä on tekijänoikeuskorvauksien virheellinen yhteensovitus työttömyyskorvausten kanssa. 

Ongelma: tekijänoikeustulot eivät kerrytä etuuksia, mutta leikkaavat korvauksia

Tekijänoikeuskorvausta saavat taiteilijat ovat väliinputoaja sosiaaliturvajärjestelmässämme. Vaikka tekijänoikeudet ovat henkistä pääomaa, niiden perusteella saatuja tuloja ei kohdella pääomatuloina. Ennen työttömyyskautta kertyneet tekijänoikeuskorvaukset teosten käytöstä leikkaavat työttömyyskorvausta samalla tavalla kuin työttömyysaikana ansaittu palkka. 

Tekijänoikeustuloja ei nykyisin pidetä muiden ansiotulojen kaltaisena palkkana, joten ne eivät kerrytä etuuksia ja erilaisia päivärahoja, kuten ansiotulot. Mutta kuitenkin ne pienentävät erilaisia sosiaalietuuksia, kuten työttömyysturvaa. 

Luovalla alalla tekijänoikeuskorvauksia maksetaan viiveellä tehdystä työstä

Tekijänoikeusjärjestöt jakavat korvaukset kvartaaleittain tai puolivuosittain. Ne tulevat säännönmukaisesti vasta kuukausien kuluttua siitä, kun teoksia on esitetty. Koska teokset on toki tehty paljon aiemmin kuin niitä esitetään, niihin liittyvä työ on usein tehty useita vuosia sitten. 

Tämä on säännönmukainen ja rakenteellinen viive, joka lainsäätäjän olisi tullut ottaa huomioon. Ei ole oikein, että korvaus vuosia sitten tehdystä työstä leikkaa työttömän työttömyyskorvausta. 

On kohtuutonta, että tekijänoikeuskorvaus ennen työttömyyskautta tapahtuneesta luovan teoksen käytöstä - ja vuosien takaisesta työstä - leikkaa työttömäksi jääneen taiteilijan työttömyyskorvausta. Sitä ei tee pääomatulo. Työttömyyskorvausta saa täysimääräisenä, vaikka saisi osinko- tai vuokratuloja. Mutta sen tekee taiteilijan oman, ennen työttömyyskautta tehdyn työn, tuottama tekijänoikeuskorvaus. 

Rakenteellinen ongelma korjattava viipymättä 

Luovan työn tekijät ovat työttömyysturvassa eriarvoisessa asemassa muiden suomalaisten kanssa. Tämä korostuu entisestään koronatilanteessa, jossa taiteilijoiden työttömyys on suurta ja aiempaa useammilla yksinyrittäjillä olisi mahdollisuus saada työttömyyskorvausta. 

Tulojen kohtelun epätasa-arvoon kiinnitti huomiota jo kolmen ministeriön (STM, OPM, TEM) asettama, Anne Brunilan vetämä työryhmä vuonna 2017, joka vaati loppuraportissaan tätä epäkohtaa korjattavaksi: ”Tekijänoikeuskorvaukset tulee jättää huomioimatta työttömyyspäivärahan sovittelussa siltä osin, kuin niitä maksetaan teoksesta, esityksestä tms. joka on tehty ennen työttömyyttä.” 

Koronan aiheuttama poikkeuksellinen tilanne on nostanut asian akuutimmaksi kuin koskaan, ja se pitää korjata välittömästi. 

Ehdotuksemme: luovan työn tekijät tasa-arvoiseen asemaan työttömyysturvassa 

Valtioneuvoston asetuksen työttömyysetuutta määrättäessä huomioon otettavasta tulosta (30.12.2002/1332) 2 ja 3 lukua muutetaan välittömästi niin, että yhteishallinnointilain (29.12.2016/1494) mukaisten tekijänoikeusjärjestöjen maksamat tekijänoikeuskorvaukset ennen työttömyyttä tehdyn teoksen tai esityksen käytöstä jätetään huomioimatta työttömyysetuuden sovittelussa.  

 Adressihanketta koordinoi Luovan työn tekijät ja yrittäjät LYHTY.

Sen ohella adressin ovat allekirjoittaneet seuraavat järjestöt: 

Audiovisual Producers Finland – APFI ry
Finlands svenska författareförening rf
Forum Artis – valtakunnallisten taiteilijajärjestöjen yhteistyöjärjestö
Freelancemuusikot ry
Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys Gramex ry
IndieCo ry
Kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestö Sanasto ry
Kopiosto ry
Manager´s Forum Finland / MMF Finland
Musiikkituottajat – IFPI Finland ry
Suomen Kirjailijaliitto ry
Suomen Musiikintekijät ry
Suomen Musiikkikustantajat ry
Suomen Musiikkineuvosto
Suomen Muusikkojen Liitto ry
Suomen Säveltäjät ry
Suomen Taiteilijaseura ry
Suomen tietokirjailijat ry
Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry
Visuaalisen alan taiteilijoiden tekijänoikeusyhdistys Kuvasto ry


Lauri Kaira (Lyhty - luovan alan tekijät ja yrittäjät)    Ota yhteyttä adressin tekijään