Maksuttoman joukkoliikenteen puolesta

Kymmenen vuotta sitten moni poltti sisätiloissa. Nykyisin useimmista tuntuisi hassulta ruveta käryttelemään omassa saati toisen olohuoneessa. Sama asennemuutos tulee ajan mittaan tapahtumaan myös yksityisautoilulle. Muutaman sukupolven päästä ihmetellään aikaa jolloin tupruttelimme pakokaasuja ruuhkaisilla väylillä yksin peltilehmissämme. Jos yksinkertainen laskuoppi kertoo, että yhteen junaan mahtuu 300 auton kuljettajat, ja kun yksi henkilö autossa kuluttaa kolme kertaa enemmän hiilidioksiidipäästöjä kuin sama henkilö junassa, niin meillä on jo siinä tuhatkertainen syy kannattaa joukkoliikennettä.

Ilmastonmuutos on tällä hetkellä vakavin ihmiskunnan ongelmista. Muutosta ei voi lopettaa, mutta sitä voi hidastaa. Ilmastonmuutos johtuu pääasiassa kasvihuonepäästöjen lisääntymisestä. Näistä noin viidennes aiheutuu liikenteestä. Yli 360 000 ihmisen arvioidaan kuolevan vuosittain ennenaikaisesti EU:ssa ilmansaasteista johtuviin sairauksiin. Avaimia muutoksiin on listattu viisi:
- teknologiset innovaatiot
- tehokas julkinen liikenne
- uusiutuvat energiamuodot
- verotus
- asennemuutokset.

Kannattamalla maksutonta julkista liikennettä vaikutamme suoraan kahteen näistä tekijöistä, ja ajan mittaan myös kolmeen muuhun. Muutokset asenteissa ovat pitkällä aikavälillä voimakkaimpia aseita taistelussa puhtaan maapallon puolesta. Mutta nyt alkaa jo tulla kiire. Maksuton joukkoliikenne ei ole vastaus kaikkiin ongelmiin, mutta se on hyvä alku.

Liikenne on merkittävin Helsingin ilmanlaatuun vaikuttava tekijä. Päästöt purkautuvat matalalle, hengityskorkeudelle ja alueille joilla ihmiset liikkuvat. Liikenteen päästöistä yli puolet aiheutuu henkilöautoliikenteestä. Helsingin ekologisen kestävyyden ohjelmaan 2005 – 2008 on kirjattu tavoite vähentää liikenteen päästöjä ensisijaisesti joukkoliikennettä edistämällä ja moottoriajoneuvoliikenteen kasvua hillitsemällä.

Helsingin kaupungille on tehty valtuustoaloite, joka koskee julkisen liikenteen tekemistä maksuttomaksi. Me allekirjoittaneet toivomme, että kyseinen aloite, sen ympäristövaikutukset ja rahoitusvaihtoehdot tutkitaan tarkasti. Yhteisellä tahtotilalla voimme olla jopa edellä aikaamme ja olla mukana luomassa puhdasta Suomea imagollisesti tukevaa pääkaupunkia.

Kristina Ahlström    Ota yhteyttä adressin tekijään

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla hyväksyn, että adressin tekijä Kristina Ahlström voi luovuttaa tällä lomakkeella antamani tiedot päätöksentekijöille.


TAI




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…

Facebook
Pitäisikö yleisestä asevelvollisuudesta luopua?