Melusuojaus Viluluoto

             

Olemme olleet jo pitkään huolissamme Naantalin pikatien (E18 Turun kehätie) kasvavan liikenteen aiheuttamasta melusta, mikä kantautuu Naantalin, Viluluodon alueelle. Olemme olleet yhteydessä asiasta Ely-keskukseen joidenkin vuosien ajan. Tästä syystä meidät kutsuttiin mukaan työryhmään (19.10.2016), missä sai antaa ehdotuksia / mielipiteitä pikatien suunnitteluun. Ensimmäisessä työryhmän kokouksessa näimme 4-5 eri vaihtoehtoa pikatien muutokseen. Missään vaihtoehdossa ei kuitenkaan ollut melusuojausta Viluluodon kohdalla. Pidimme Viluluodon asukkaiden puolesta puheenvuoron Raision kaupungintalolla ja kerroimme mielipiteemme melusta ja sen vaikutuksesta asuinalueeseemme. Kirjasimme sen myös suunnitelmiin.  

 

Kuten Turun sanomista saimme lukea (su 29.1.2017), tulee pikatie muuttumaan nelikaistaiseksi. Edelleenkään melusuojausta ei ole suunnitelmissa.Toivomme, että mahdollisimman moni asukas allekirjoittaa tämän nettiadressin. Kaupungin edustajan mukaan nyt on se hetki, jolloin kannattaa asukkaiden aktivoitua asian suhteen. Olemme ilmaisseet myös huolemme kaupungin edustajalle, joka toimii kanssamme työryhmässä.  

Toivomme todella, että Viluluodon asukkaat saavat vihdoin kaipaamansa rauhan jatkuvasti kasvavalta liikenteen melulta. Samalla kun tieverkkoa tullaan uudistamaan,on toivottavaa, että kiinnitetään huomiota melusuojaukseen Viluluodon asuinalueen kohdalla aina Järvelän eritasoliittymään asti.

Lisätietoa hankkeesta:

https://www.ely-keskus.fi/web/ely/varsinais-suomi-e18-turun-kehatien-parantaminen-valilla-naantali-raisio#.WJBnI3k0Pcs