#memyös: LOPPU SEKSUAALISELLE HÄIRINNÄLLE, AHDISTELULLE JA VÄKIVALLALLE

metoo_banneri.jpg

 

On tullut aika puhua seksuaalisesta häirinnästä Suomessa. Kuten Yhdysvalloista liikkeelle lähtenyt #MeToo, suomenruotsalaisten #DammenBrister ja nyt #MeMyös ovat osoittaneet, lähes jokainen nainen on kokenut tai kohdannut seksuaalista häirintää, ahdistelua tai väkivaltaa. Liian moni uhri jää edelleen yksin, ja liian harva ahdistelija ja väkivallantekijä joutuu vastaamaan teoistaan.

Seksuaalinen häirintä ja ahdistelu ovat arkipäivää tytöille, naisille ja naisoletetuille, joiden kehot ovat jatkuvan arvioinnin, kommentoinnin ja häirinnän kohteina kaduilla, työpaikoilla, kouluissa ja mediassa. Kulttuurimme opettaa meille pienestä pitäen, että naisten ja tyttöjen oikeutta omaan kehoonsa ei tarvitse kunnioittaa. Pahimmillaan sama vallankäyttö kärjistyy seksuaaliseksi väkivallaksi.

On siirryttävä nollatoleranssin aikakauteen. Kaikkien on saatava elää turvassa, ilman pelkoa seksuaalisesta väkivallasta tai ahdistelusta. Häpeän on siirryttävä yksin sille, kelle se kuuluu: tekijälle.

Vetoomuksemme ei ole kohdistettu pelkästään poliitikoille, hallitukselle tai eduskunnalle. Se on suunnattu meille kaikille.

Tänä vuonna on juhlittu satavuotiasta Suomea. Pidetään huolta siitä, että seuraavat sata vuotta ovat turvallisia meille kaikille.

Vaadimme, että jokaisen ihmisen turvallisuus ja koskemattomuus taataan niin kouluissa, työpaikoilla kuin vapaa-aikanakin, riippumatta sukupuolesta, iästä, yhteiskunnallisesta asemasta tai kansallisuudesta. Vaadimme, että toimenpiteisiin ryhdytään kaikilla yhteiskunnan tasoilla: kouluissa, yrityksissä, yhdistyksissä, terveydenhuollossa, mediassa, kodeissa.

Vaadimme enemmän resursseja ja työkaluja seksuaalisen ahdistelun, häirinnän ja väkivallan kitkemiseksi kaikilta yhteiskunnan osa-alueilta. Erityisesti on huolehdittava siitä, että lapsille ja nuorille taataan turvallinen kasvuympäristö.

Häirinnän ja väkivallan sukupuolittuneisuus ja haavoittuvimpien ihmisryhmien, kuten transihmisten ja vammaisten, muita useammin kokema seksuaalinen häirintä ja väkivalta vaativat erityistä puuttumista.

Vaadimme seuraamuksia väkivallantekijöille ja ahdistelijoille. Vaadimme, ettei uhrin humalatilaa, aiempaa käytöstä tai muuta uhria syyllistävää tekijää käytetä enää lieventävänä asianhaarana oikeudessa. Vaadimme, että seksuaalinen häirintä ja väkivalta otetaan vakavasti ja poliisi ja oikeuslaitos huolehtivat siitä, että uhrit saavat oikeutta.

Valtarakenne, joka sallii tyttöjen seksualisoinnin jo lapsuudesta lähtien ja normalisoi naisten kokeman häirinnän, on aikansa elänyt.

Liian moni meistä ei koskaan ole uskaltanut puhua kokemuksistaan. Nyt me emme aio olla hiljaa. Liian usein seksuaalista häirintää, ahdistelua ja väkivaltaa on katsottu sormien läpi. Nyt saa riittää!

Me emme enää vaikene.

Me allekirjoittaneet vaadimme:

LOPPU SEKSUAALISELLE HÄIRINNÄLLE, AHDISTELULLE JA VÄKIVALLALLE.

In English:

It is time to talk about sexual harassment and violence in Finland. As the #Metoo-movement that started from the United States, #DammenBrister by the Swedish-speaking Finnish women and now the #MeMyös-campaign by Finnish women have demonstrated, nearly every woman has experienced or witnessed secual harassment, abuse or violence. Too many victims are still left alone with their trauma and experiences, and too few perpetrators actually have to face real consequences for their actions.

Sexual harassment and abuse are daily occurrences for girls, women and persons assumed to be women, whose bodies are constant targets of judgement, criticism, comments and harassment - whether it be on the streets, in places of work, in schools or in the media. Our culture teaches us that women’s and girls’ right to their own body does not need to be respected. At its worst, these displays of power and discriminatory structures turn into sexual violence.

The time has come to move into an era of zero tolerance. Every person deserves the right to live safely, without the fear of sexual abuse, harassment or violence. The shame and blame must be shifted to where it actually belongs: to the perpetrator. Our demands are not only targeted at politicians, decision makers or the parliament. This plea is directed at all of us.

This year, Finland has been celebrating 100 years of independence. Let’s ensure that the next one hundred years are safe for every single person in Finland.

We demand that every person’s safety and right to bodily integrity is respected and protected in schools, places of work and in public and private spaces, independent of their gender, age, socioeconomic status or nationality. We demand that action is taken at all levels of our society: in the education system, in private businesses and the corporate world, in the healthcare system, in media and in people’s homes.

We demand more resources and tools to end sexual harassment, abuse and violence at all levels of our society. Particular attention needs to be paid to ensure that children and young people can grow up in an environment that is safe and free from violence.

The gendered nature of sexual violence and the disproportionate amount of sexual harassment and violence against the most vulnerable population groups, such as trans people and people with disabilities, demands particular attention and resources.

We demand repercussions for the perpetrators of violence and harassment. We demand that intoxication or previous behavior of the victim or other factor that places blame on the victim can no longer be used as an extenuating circumstance in court. We demand that sexual harassment and violence must be taken seriously by the police and other authorities, and that those authorities ensure that victims of sexual harassment and violence get justice.

The power structures that allow for girls to be sexualized from a young age and that enable the normalization of sexual harassment faced by women have to be dismantled.

Too many of us have been too scared to talk about our experiences. We will not remain silent any longer. For too long, sexual harassment, abuse and violence have been swept under the rug. We have had enough!

We will not remain silent anymore.

We, the signatories, demand

AN END TO SEXUAL HARASSMENT, ABUSE AND VIOLENCE.