Metropolian musiikin koulutusohjelman puolesta

Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy:n hallitus tiedotti 22.5.2013 koulun henkilökuntaa ja opiskelijoita alustavasta näkemyksestään koskien koulutusvastuiden hakemista. Hallitus esittää musiikkipedagogin tutkinnon, ja siten koko klassisen musiikin koulutusohjelman lakkauttamista. Lopullinen esitys muutoksista jätetään opetus- ja kulttuuriministeriöön 30.9.2013, mutta näkemyksen pohjalta aloitetaan Metropoliassa mittavat yt-neuvottelut jo 29.5.2013, vain viikko alustavan näkemyksen julkistamisen jälkeen.

 

Metropolian musiikin koulutusohjelma on profiloitunut musiikkipedagogiikkaan työelämän ja alueen koulutustarpeen vuoksi. Koulutusohjelma saa kiitosta laulupedagogiikan kehittämisestä, ainutlaatuisesta vanhan musiikin tarjonnasta sekä instrumenttididaktiikan tasosta. Tasokkuudesta kertoo myös se, kuinka erityisesti musiikin perusteiden ja varhaisiän musiikkikasvatuksen opiskelijat kiskotaan töihin jo opiskeluaikana. Pääkaupunkiseudun lapset ja aikuiset saavat musiikinopetusta myös koulutusohjelman pedioppilastoiminnan kautta. Osallistavaa musiikkitoimintaa on viime vuosina kehitetty EU-rahoitteisten Kulttuurisilta- ja Musiikki Elämään –hankkeiden projekteissa.

 

Kuluneen vuoden aikana koulutusohjelmassa on kantaesitetty suomalaisten säveltäjien musiikkia, toteutettu modernisoitu Taikahuilu-ooppera, järjestetty vuosittainen Aikamme suomalaista kamarimusiikkia –festivaali sekä konsertoitu ja menestytty kilpailuissa niin kotimaassa kuin ulkomailla. Omistautunut ja asiantunteva opettajakunta, uudistuvat opetusmetodit sekä sijainti pääkaupunkiseudulla tekevät koulutusohjelmasta kilpailukykyisen. Valtava määrä vuosikymmenien aikana yhteen nivoutunutta osaamista ja musiikkikulttuuria valuu hukkaan, jos koulutusohjelma lakkautetaan.

 

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kiittää Suomalainen teko -videosarjassaan Suomen ainutlaatuista musiikkiopistojärjestelmää. ”Luovuus on meille äärimmäisen tärkeä voimavara. Sitä rohkaisemalla syntyy paitsi iso määrä iloa, myös uusia ammatteja ja uutta suomalaista kulttuuria.” Ammattikorkeakoulusta valmistuneet musiikkipedagogit työllistyvät paitsi juuri musiikkiopistoihin, myös monenlaisiin soveltaviin musiikillisiin työtehtäviin.

 

Suomen imago musiikin ja musiikkipedagogiikan huippumaana vaatii laajaa koulutuskenttää. Toisin kuin Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy:n hallitus väittää, Tampereen Ammattikorkeakoulu ja solistisia opintoja painottava Sibelius-Akatemia eivät riitä Etelä-Suomen koulutusvaihtoehdoiksi. Lahden Ammattikorkeakoulussa on hiljattain ajettu musiikin koulutusohjelma alas, minkä seurauksia metropolialueen musiikkielämään ei ole vielä nähty.

 

Osakeyhtiön hallitus perustelee musiikin koulutusohjelmasta luopumista myös sillä, että se on kallista toteuttaa. Tulevat amk-rahoituksen leikkaukset koskevat kaikkia musiikkikoulutusta tarjoavia ammattikorkeakouluja Suomessa. Metropolia ei kuitenkaan saa luistaa vastuustaan musiikkikoulutuksen järjestäjänä taloudellista hyötyä tavoitellakseen, vaan sen on nähtävä asiaa kauaskantoisemmin. Musiikin rahallista arvoa on vaikea mitata, mutta kansainväliset tutkimukset todistavat, kuinka taiteella ja kulttuurilla on merkittäviä hyvinvointia lisääviä ja syrjäytymistä ehkäiseviä vaikutuksia.

 

Vaadimme Metropolian johdolta musiikkipedagogin tutkinnon koulutusvastuun hakemista syksyllä 2013 ja klassisen musiikin koulutusmahdollisuuksien jatkumista Metropoliassa. Päätöksentekoprosessiin on otettava mukaan siitä toistaiseksi puuttuneita musiikin ja kulttuurin asiantuntijoita.

 

 

 

 

 

 

Metropolian musiikin opiskelijoiden puolesta,

opiskelijayhdistys MURU ry:n hallitus

 

 

 

 

 

Adressi luovutetaan Metropolia Ammattikorkeakoulun hallitukselle, Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy:n hallitukselle, sekä Suomen opetus- ja kulttuuriministeriölle.


Opiskelijayhdistys MURU ry:n hallitus    Ota yhteyttä adressin tekijään

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla hyväksyn, että adressin tekijä Opiskelijayhdistys MURU ry:n hallitus voi luovuttaa tällä lomakkeella antamani tiedot päätöksentekijöille.


TAI

Saat sähköpostiviestissä linkin vahvistaaksesi allekirjoituksesi. Varmistaaksesi, että saat lähettämämme viestit, lisää info@adressit.com yhteystietoihisi tai turvallisten lähettäjien listalle.

Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Facebook
Pitäisikö kehitysapua suurentaa?