Mikkelin Ravirata Oy:n toimitusjohtaja Tiainen on irtisanottava

Syksyllä Mikkelin raviradalla oli viimeiset ravit 27.10.2013. Sen jälkeen
rataa ei ole pidetty edes harjoituskunnossa. Ennen T75-päivää 8.3.2014 oli
tarkoitus järjestää harjoitusravit, mutta ne peruutettiin radan huonon
kunnon vuoksi. Vaikka ongelmia oli jo tällöin ennustettavissa, radan
kunnostus jätettiin viimetippaan sillä seurauksella, että ravit jouduttiin
keskeyttämään. Kari Tiaisen toiminnan seurauksena sekä raviradalle että koko
hevostaloudelle tuli rutkasti tappiota, kuluja, mielipahaa ja valtava
pettymys.

Mikkelin ravirata Oy ja alueen hevostalous tarvitsevat toimitusjohtajan,
joka on kiinnostunut ravitoiminnan ja hevosurheilun ylläpitämisestä ja
kehittämisestä. Kari Tiainen ei ole täyttänyt näitä odotuksia vaan
päinvastoin: hän on pettänyt alalla toimivien ammattilaisten, amatöörien,
harrastajien sekä yleisön ja yhteistyökumppaneiden luottamuksen. Yhtenä esimerkkinä on myös
Lappeenrannan ravien peruuntuminen 21.3.2014.

Kari Tiainen on pikimmiten sanottava irti toimitusjohtajan tehtävästä.


Tanja Paavilainen    Ota yhteyttä adressin tekijään