Mommilan koulun puolesta

Mommilan koulu on Alfred Kordelinin yli satavuotta sitten perustama koulu.
Toimii tällä hetkellä pienenä kyläkouluna Lammin kunnassa.
Koulun säilymisen puolesta on taisteltu jo useita vuosia, näillä näkymin
koulu loppuu 2007 kevääseen. Lopettamis perusteena olevaa oppilas määrän
alarajaa,alle 17 oppilasta kahtena peräkkäisenä vuotena, jonka päätöksen valtuusto hyväksyi vuonna 1998, nostettiin 20:een vuonna 2003.
Oppilasmäärän laskuperusteita tarkistettiin vuonna 2004 niin, että mukaan
lasketaan vain lähikouluaan käyvät ja muilta paikkakunnilta tulevat. Ei siis
oman kunnan kauempaa tulevat oppilaat.
Vaikka Lammi sijaitsee eteläsuomessa, on Mommilan koululta kuntakeskuksen kouluun matkaa 25 km.
Pienille koululaisille tulee koulumatkaa pahimmilaan yli 30 km. Kuntien välisellä yhteistyöllä ja Lammin kunnan myönteisellä suhtautumisella voitai-
siin oppilasmäärää kasvattaa ja koulun toimintaa jatkaa.

Kiitos kaikille osallistuneille.

Adressi on toimitettu Lammin sivistyslautakunnalle jossa kouluasia käsitel-
tiin 18.10.06
Valitettavasti päätös oli kielteinen.