Puolusta kulttuuria

Nurmijärven kaikkien aikojen merkittävin hanke lasten, nuorten ja perheiden harrastustoiminnan, taideopetuksen ja kulttuurin hyväksi on Nurmijärven monitoimitalo. Sen rakentaminen on nyt uhattuna. Kunnanvaltuusto päättää monitoimitalon kohtalosta 12.11.2014. Keräämme addressia puolustamaan monitoimitaloa ja sen myötä lasten ja nuorten sekä kaikkien kuntalaisten kulttuuritoiminnan kehittämistä kunnassa.

Nurmijärven tanssiopiston ja musiikkiopiston rehtorit Ulla Lehtinen ja Urpo Rauhala kertovat tilanteesta vetoomuksessaan:

"Nurmijärven monitoimitalon rakentamisesta päätettiin kunnanvaltuustossa viime vuonna ja rakennuksen on määrä valmistua v. 2017. Viime metreillä kunnanjohtaja Kimmo Behm on esittänyt hankkeen siirtämistä, joka samalla merkitsisi todennäköisesti koko hankkeen kaatamista. Kunnanjohtaja yritti samaa myös viime vuonna, mutta tuolloin valtuusto äänesti rakentamisen puolesta selvin luvuin 33-17.

Monitoimitalo on tärkeä hanke koko kunnalle, se tulee palvelemaan niin lapsia ja nuoria kuin perheitä ja vanhempaa väkeä. Se kokoaa kuntalaisia hyvien harrastusten ja taiteen pariin. Kunnassamme ei ole investoitu yhteenkään kelvolliseen tilaan järjestää taiteen perusopetusta ja esittävää toimintaa. Etenkin nuoret odottavat nimenomaan kunnan omaa esiintymisfoorumia, jossa järjestää isoja ja pienempiä tapahtumia ja näytöksiä. Nuoriso- ja kulttuuritilaa on suunniteltu Nurmijärvelle viimeiset 25 vuotta, ja aina tielle on kasattu esteitä, milloin poliittisista milloin taloudellisista syistä. Opistojen taholta ei ole koskaan kannatettu vastakkainasettelua, mutta totuus on, että urheilu on kunnassamme kerännyt aina potin, kymmeniä miljoonia euroja useisiin päällekkäisiin hankkeisiin. Nyt on toimittava toisin. Tätä tilaisuutta ei saa hukata.

Vetoamme, näin kerran 30 vuodessa, teihin ja pyydämme aktivoitumaan tämän asian puolesta ja tuomaan monitoimitalon käyttäjien näkökulma vahvasti esiin. Saamiemme tietojen mukaan osa valtuutetuista on nyt vaihtanut mielipiteensä ja aikoo äänestää kunnanvaltuustossa hanketta vastaan sanoen kannattavansa mieluummin liikuntahankkeita, koska urheiluaktivistit mm. lobbaavat tehokkaasti.

-         Talon käyttäjäkunta on laaja, käyntimäärät tulevat olemaan yli 100 000 vuodessa yksin taiteen perusopetuksen osalta. (Vastustajat vetoavat talon ”marginaalikäyttäjäryhmään”. Tieto on täysin väärä!)

-         Taloon on suunniteltu nuorisotilat, esiintymistila, tiloja musiikkiopiston, tanssiopiston (4 tanssisalia, puvusto, yhteinen opistojen toimisto) ja kansalaisopiston opetustoimintaan, yleiset tilat sekä tiloja liikuntatoimen tarpeisiin.

-         Suunnittelutyötä nyt meneillään olevaan hankkeeseen on tehty kahden vuoden ajan kunnan toimesta, arkkitehtipiirrokset ovat valmiit ja kunnan tilakeskuksen johdolla hanketta on viety eteenpäin ripeästi ja erinomaisella ammattitaidolla. Suunnitteluun on jo käytetty mittava summa rahaa.

-         Rakennus on erittäin kauaskantoinen investointi ja suunniteltu järkevällä yli 50 vuoden käyttöperiaatteella.

-         Hankkeen budjetista (12 milj. euroa) merkittävä osa katetaan opistojen ja ulkopuolisten käyttäjien maksamilla vuokrilla."

 Lisäinfoa löytyy opistojen nettisivuilta www.nto.fi ja www.numo.fi