NAAPUREIDEN HÄIRINTÄÄ VASTAAN

Asunto/koti on ainoa paikka, missä ihminen voi rentoutua, nukkua, levätä ja kerätä voimia esim.sairausloman aikana. Tällaisten mahdollisuuksien puuttuminen johtaa työkyvyn heikkenemiseen, äkilliseen terveydentilan huonontumiseen ja ennenaikaiseen kuolemaan. Suomesta sekä ulkomailta löytyy riittävästi lääketieteellisiä tutkimuksia jotka todistavat tämän.
Koska naapureiden kiusaaminen  Suomessa on yleistynyt sekä muista piittaamattomien ihmisten, joille  toisen kotirauha on täysin yhdentekevää lukumäärä kasvanut, pyydämme lopettamaan politiikka, jonka mukaan  kerrostaloasunnossa asuttaessa melua syntyy ja se on vain hyväksyttävä,  ja vaadimme tiukentamaan asuinrakennusten hiljaisuuden noudattamisen vaatimuksia, jotka koskevat mitä tahansa vuorokaudenaikaa (monet tekevät  vuorotyötä ja heidän pitäisi pystyä nukkumaan myös päivällä. Suurimmaksi osaksi se koskee nimenomaan niitä ammattilaisia, kenestä riippuu meidän muiden terveys/elämä kuten lääkäreitä, sairaanhoitajia jne.) sekä velvoittamaan kiinteistöt vahvistamaan rangaistustoimenpiteitä melun aiheuttamisesta.

Tällä hetkellä muodostuu tilanne, jolloin hiljaiset sekä hiljaisuutta kaipaavat asukkaat joutuvat muuttamaan paikasta toiseen (vaihtamaan asuntoa) hiljaisuuden perässä ja uhraamaan siihen terveytensä.

Maksaessaan samaa vuokramaksua meluavia naapureita omaava asukas on eriarvoisessa asemassa suhteessa niihin asukkaisiin, joilla on rauhalliset naapurit.

Vaadimme siis seuraavia muutoksia:

1) Jo yhden asukkaan meluvalitukseen on reagoitava herkemmin ja nopeammin (Koska hyvin usein muut naapurit eivät halua sekaantua melukiistaan tai pelkäävät, että heidät leimataan "naapurin kyttääjiksi"  tai melu ei vain kantaudu samalla tavalla muihin asuntoihin asunnon sijainnin vuoksi

2) Koska soittaminen on soittomelua ja melu taas voi vahingoittaa terveyttäsi - valituksen tultua, naapureilta kielletään häiritseminen  musiikkisoittimella (esim. piano, viulu, rummut jne.), musiikkilaitteilla (kaiuttimet, subaru, karaoke, kotiteatteri) sekä muilla äänekkäillä koneilla ilman insinööritoimiston suorittamaa asianmukaista/häiritsemättömän käytön edellyttävää ääneneristystä.
Harrastajat voivat myös siirtää harjoittelunsa digitaalisoittimien puolelle. Esim. markkinoilla on niin sanottuja akustisia silent-pianoja. Niillä voi soittaa siten, että ääni kulkeutuu vain soittajan kuulokkeisiin. Järjestelmän voi asentaa myös vanhaan pianoon. 
Kerrostaloissa/rivitaloissa kiinteistö voitaisiin myös  velvoittaa (jos harrastajia on enemmänkin) muokkaamaan yhteiset tilat siihen malliin, että soitonharrastajillekin olisi asianmukainen tila äänieristettynä.

3)  Lapsiperheiden aikuiset velvoitetaan ottamaan täyden vastuun hiljaisuuden noudattamisesta ja käyttämään kaikki tarvittavat toimeenpiteet (esim. paksut matot, huonekalujen jalkoihin kiinnitettäviä huopapehmikkeitä, äänekkäiden leikkien sekä huutamisen kieltäminen yms.) Siinä tapauksessa, jos kiinteistön kieltämisestä huolimatta lasten melu ei jostain syystä lopu, niin kiinteistö on velvollinen tekemään lisä-äänieristykset niin, että lopullisena tavoitteena olisi kaikkien asukkaiden saama kotirauha. 

4) Jos melun lähde on pieni, mutta seinät riittämättömiä saa lopulta yhtiö velvoitteen korjata rakenteet määräyksien mukaisiksi.

5) Vaikeissa/epäselvissä tilanteissa tilanteen tarkistamiseksi ja melun todentamiseksi muodostetaan riippumattomat tarkistusryhmät (mahd. vapaaehtoisista koostuvat). Jokaisen kiinteistön tulisi voida muodostaa tällainen ryhmä ja jokainen asuinalue voi pyytää tällaisen tarkastusryhmän muodostamista/käyttöä.
Tai pakottaa kiinteistö antamaan lainaan mittari ja tallennin, josta melu voidaan analysoida myöhemmin.

 6) Otetaan käyttöön pakolliset, etukäteen tehtävät ilmoitukset tulevista kovaäänisistä tapahtumista (myös esim. remontti).

7) Otetaan käyttöön sakkojärjestelmä hiljaisuuden rikkomisesta. Häirinnän jatkuessa seuraa häätö.

8) Vaadimme kiinteistöltä vuokran alentamista niiltä asukkailta, joilla on meluavia naapureita, siihen asti kunnes melu on poistettu.

9) Poistetaan oikeuskäytännöstä käsite "tahallinen häiriö/melu", jolla ei ole järkeä kerrostaloissa ja joka asettaa alapuolen naapurin eriarvoiseen asemaan suhteessa yläpuolen naapuriin (esim. yläpuolen naapuri voi hakata tahallaan lattiaa ja väittää sitä normaaliksi elämän askareista johtuvaksi ääneksi, kun taas alapuolen naapuri ei voi hakata kattoa ilman, että se tulkitaan tahalliseksi). Oikeasti jokaista, kuka metelöi naapurilta/naapureilta  valitusten saamisen jälkeen  on pidettävä tahallisena häirikkönä.