naimalakko

Me allekirjoittaneet lupaamme, ettemme mene naimisiin tai rekisteröi parisuhdettamme ennen kuin Suomeen on säädetty tasa-arvoinen avioliittolaki. Me haluamme elää Suomessa, jossa jokaisella ihmisellä on samat oikeudet riippumatta siitä, onko hän hetero vai homo.

Avioliitto on tärkeä sitoumus kahden ihmisen välillä. Jokaisella pitää olla oikeus mennä naimisiin rakastamansa ihmisen kanssa. Kaikilla aviopareilla pitää olla samat oikeudet lain edessä.

Samaa sukupuolta olevilla pareilla on nykyisin mahdollisuus rekisteröityyn parisuhteeseen, mutta rekisteröidyt parit eivät saa esimerkiksi automaattista oikeutta yhteiseen sukunimeen eivätkä he voi adoptoida lasta. Heidän parisuhteensa ei ole tasa-arvoinen muiden parisuhteiden kanssa.

Tasa-arvoinen avioliittolaki on hyväksytty jo muun muassa Ruotsissa, Norjassa, Espanjassa ja Kanadassa. Tuoreimpina joukkoon ovat liittyneet Portugali, Islanti ja Argentiina.

Suomessa Vihreät, SDP, RKP, Vasemmistoliitto ja Kokoomus ovat ilmoittaneet, että ne kannattavat tasa-arvoista avioliittolakia.

Tasa-arvoinen avioliitto pitää kirjata seuraavaan hallitusohjelmaan, ja lainsäätäjien pitää käydä sanoista tekoihin. Me odotamme siihen saakka.

Meidän tavoitteenamme on tasa-arvoinen siviilivihkiminen. Se ei edellytä muutoksia uskonnollisten yhdyskuntien vihkimisoikeuteen. Kirkot voisivat vastedeskin vihkiä pariskuntia omien periaatteittensa mukaisesti.

Liity sinäkin naimalakkoon ja allekirjoita sitoumus. Lakko on avoin kaikille; heteroille ja homoille, parisuhteellisille ja -suhteettomille. Myös naimisissa olevat tai parisuhteensa rekisteröineet voivat ryhtyä ”tukilakkoon”.