Tasa-arvoa kirkkoon

Naispappeus on hyväksytty luterilaisessa kirkossa 1980-luvulta alkaen. On käsittämätöntä, että sitä edelleen aktiivisesti vastustetaan kirkon sisällä. Naisena alkaa tuntua mielettömältä kuulua institutioon, jossa naisia aktiivisesti syrjitään sukupuolensa perusteella. Puhumattakaan, että tällaisella instituutiolla, joka ei noudata edes omia sääntöjään, olisi suurta uskottavuutta ja merkitystä nykyajan naiselle.

Haluamme allekirjoituksellamme ennen kaikkea antaa tukea kaikille valtion kirkkomme naispapeille, ja erityisesti niille naispapeille, jotka joutuvat tekemään työtään heitä vastustavien kanssa. Vaadimme, että kirkon tulee aktiivisesti, lopullisesti ja kokonaisuudessaan ratkaista asia niiden miespappien osalta, jotka vastustavat naispappeutta. Kirkon tulee toiminnallaan osoittaa, että sukupuolinen tasa-arvo kuuluu kirkon perusarvoihin. Niin kauan kuin naispappeuden vastustajien sallitaan harjoittaa aktiivista syrjintää kirkon piirissä, ts. heitä ei osoiteta oikealle paikalleen eli kirkon ovesta ulos, niin kauan kirkko on epäonnistunut tässä. Ja niin kauan vakaumuksemme estää meitä kuulumasta kirkkoon.