Näkötorni Seitsemisen kansallispuistoon Pirkanmaalle

panoraama-1_(1_of_1).jpgEsitämme, että Metsähallitus perustaisi Seitsemisen kansallispuistoon uuden teräksisen näkötornin. Torni tulisi mahtavien ja perinteikkäiden maisemien ääreen, entisen kolmionmittaustornin mäelle. Mäen koordinaatit ovat N=6871846.810, E=309829.210 (ETRS-TM35FIN).

Allekirjoittamalla adressin voit liittyä mukaan kannattamaan aloitettamme. Olemme osallistaneet mukaan kosolti paikallisia yrityksiä ja yhteisöjä. Nyt myös yksityishenkilöiden on mahdollista tulla esitykseen mukaan adressin välityksellä. Jokainen allekirjoitus on tärkeä.

Näkötorni lisäisi Seitsemisen kansallispuiston kiinnostavuutta merkittävästi. Tornista voisivat kaikki halukkaat ihastella muun muassa Iso Seitsemisjärven ja sitä ympäröivien laajojen suo- ja metsäalueiden ikiaikaisia maisemia. Lisäksi torni mahdollistaisi muun muassa läheisten vesialueiden lintujen rauhaisan pesinnän, kun matkailijat voisivat tarkkailla maisemia hallitusti tornista käsin. Näin uudessa tornissa yhdistyisivät sekä matkailu-, kulttuuri- että luontoarvot.

Voit tutustua PDF-muotoiseen esitysluonnokseen seuraavasta linkistä: http://nyhky.arkku.net/nakotorniesitys_nettiversio.pdf

Aloite on luovutettu Metsähallituksen käsiteltäväksi maaliskuussa 2018. Kiitokset kaikille adressin allekirjoittaneille.

Esityksessä käytettyjen kuvien tekijänoikeudet kuuluvat Seija Ropposelle (Seitakuvat) ja Juhana Järvensivulle. Talvisessa maisemapanoraamakuvassa näkyy maisemia Iso Seitsemisjärvelle päin tulevan tornin kohdalta puiden latvojen korkeudelta tarkasteltuna.

Teräksisestä tornista otetut kuvat on otettu Metsähallituksen Nilsiän Pisan mäelle perustamasta uudesta näkötornista. Esitämme, että Seitsemiseen perustettaisiin samanlainen näkötorni. Kuvien käyttöön on pyydetty lupa.IMG_3351.jpgIMG_3336.jpg

 

 


Tapio Järvensivu    Ota yhteyttä adressin tekijään