Nopon koulun säilymisen puolesta

NOPON KOULU ON KYLÄN SYDÄN, JOS SE LAKKAA SYKKIMÄSTÄ, HIIPUU KOKO KYLÄN ELÄMÄ

ALLEKIRJOITA ADRESSI NOPON KOULUN PUOLESTA

Nopon koulu Hyvinkäällä on esitetty lakkautettavaksi. Nopon koulu on Hyvinkään suurin kyläkoulu, ja sen oppilasmäärä tulee väestöennusteen mukaan pysymään samana tai kasvamaan. Nopon koulu tekee Hyvinkään mittakaavassa ainutlaatuista yhteistyötä koulun yhteydessä toimivan päivähoidon ja esikoulun kanssa. Samalla mäellä toimivat päivittäin 3-13 -vuotiaat. Varhaiskasvatuksen parista oppivelvollisuuden piiriin siirtyminen tapahtuu tutussa ja turvallisessa ympäristössä.

 

Koulu opettajineen ja oppilaineen on mukana lähes kaikissa tapahtumissa, joita järjestetään vanhempainyhdistyksen ja kyläyhdistyksen toimesta. Noppo on elinvoimainen kylä, jossa koulu on keskeisessä asemassa luomassa osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Viime vuosien Noppoon muuttajat ovat paljolti luonnonrauhaan pääkaupunkiseudulta muuttavia perheellisiä, hyviä veronmaksajia, jotka arvostavat erityisesti kyläkoulua ja toimivaa liikenneyhteyttä moottoritielle.


Hyvinkäänkylän alueen laskevaa oppilasmäärää on ajateltu paikattavan siirtämällä Nopon alueen oppilaat Hyvinkäänkylän kouluun, jonne joidenkin laskelmien mukaan Nopon oppilaat eivät edes mahdu. Koulukuljetuskustannukset lisääntyisivät oleellisesti, lasten koulupäivä venyisi ja perheiden arjenhallinta vaikeutuisi ja sitä kautta myös vanhempien työssäoloaika lyhenisi. Opetuslautakunnan tulisi harkita vaihtoehtoja. Esimerkiksi kaupunkitaajaman koulujen oppilasmääriä tasaamalla ja koulualueita uudelleen jakamalla saataisiin koko Hyvinkään oppilasmäärä tasaisemmin jaettua ja sitä kautta myös Hyvinkäänkylän kouluun lisää oppilaita.

 

Hyvinkään kaupunki osti vuonna 2011 viisikymmentä hehtaaria maata Noposta. Alue on tarkoitus kaavoittaa noin kymmenen vuoden kuluttua tonteiksi. Kuntaliitosselvitykset ovat parhaillaan käynnissä ja niihin liittyvä palveluverkkoselvitys valmistumassa joulukuussa. Jos kuntaliitos Nurmijärven kanssa toteutuu, on Herusen asutustaajama Nopon koululta muutaman kilometrin päässä, jolloin sieltä lapset voisivat siirtyä lähimpään kouluun Noppoon. Noppo on kasvava kylä, johon alakoulu palveluna kuuluu ehdottomasti.


Koulun lakkauttamisen päätösesitys on valmisteltu hiljaisuudessa. Virallista tietoa vanhemmat eivät ensin saaneet mistään, vaikka laki velvoittaa kuulemaan asiassa myös vanhempia, vasta kysymällä tämä esitys vahvistettiin. Päätöksentekoon on aikaa alle kuukausi, avoin ja läpinäkyvä hallintokulttuuri ei ole tässä valmistelussa toteutunut.  Koulut kuntoon – illassa (30.10.13) Nopon koulun mahdollisesta lakkauttamisesta ei mainittu, vaikka vanhemmat kyläkoulujen kohtalosta kysyivät. Me vaadimme Nopon koulun toiminnan jatkamista elävän ja kasvavan kylän välttämättömänä palveluna.



Hyvinkäällä 19.11.13

Nopon koulun vanhempainyhdistys Reppu ry.

Nopon kyläyhdistys ry