OIKEA opiskelijakahvila SeAMK Uudelle kampukselle.

Adressi Uudessa kampuksessa työskentelevien, asioivien ja opiskelevien puolesta.

Johdannoksi, adressi on tehty vastauksena moniin kyselyihin koskien Uuden kampuksen opiskelijakahvilaa. Monet opiskelijat olisivat toivoneet uudistumisen myötä, että Tsumppi olisi rantautunut myös joen toiselle puolelle. Asiassa ei kuunneltu opiskelijoiden toiveita ja opiskelijoita palvelee tällä hetkellä Sodexo.

Me allekirjoittaneet emme pidä Sodexon kahvilatoimintaa sopivana opiskelijaympäristöön. Ketju on suuri ja toimii hyvin pienillä raameilla emoyhtiön siipien alla, toiveille ei hirveästi ole sijaa. Esimerkiksi maidottomalla on kolme vaihtoehtoa: lopettaa kahvin juonti, opetella juomaan kahvinsa mustana tai kantaa laukussaan omaa ”kahvimaitoa”. Syy tähän ja moneen muuhunkin on, ettei se kuulu Sodexon valikoimaan. Sodexo on myös hintatasoltaan epäystävällinen opiskelijalle. Opiskelijalle myydään kahvia pienestä kahvallisesta kupista hintaan 1,30€, kun joen toisella puolella saadaan nauttia passien avulla jopa kahvit puoleen hintaan tähän verrattuna. Opiskelijoiden tauot eivät myöskään ole riittäviä, jotta kävelyretki joen toiselle puolelle olisi toimiva ratkaisu.

Tämän adressin allekirjoittavat toivovat, että yhteistyö kahvilatoiminnasta lakkautetaan Sodexon kanssa, koska se eriarvoistaa SeAMK:n opiskelijat toisiinsa nähden hintatason ja valikoiman puolesta. Adressin allekirjoittavat toivovat, että tilalle etsitään mahdollisimman pian yritys, joka voi mahdollistaa opiskelijahintaiset kahvilapalvelut myös Uuden kampuksen opiskelijoille. Adressin allekirjoittavat pitävät edullisempaa toimijaa myös kokonaiskuvassa parempana vaihtoehtona, koska sama kahvila tarjoaa palvelut luonnollisesti myös edullisempana henkilökunnalle, vieraille sekä sykkisi myös lasipalatsimme sydämenä, kuten Tsumppi joen toisella puolella tuo iloa ja lämpöä opiskelijoiden ja henkilökunnan mieliin.