Ojangon kivi- ja betonimurskaamon ympäristöluvan vastustaminen

Me allekirjoittaneet vastustamme ympäristöluvan myöntämistä Kalliorakennus yhtiöt Oy:lle kiinteistöille  257-481-1-120 ja 257-481-1-237 osoitteessa Ojangontie 12, 16 ja 18 suunnitellun murskaamolle seuraavin perustein:

· Terveydellinen haitta
Kallio- ja betonilouheen murskaaminen aiheuttaa runsaasti kivipölyä, joka raskaampien jakeiden osalta laskeutuu nopeasti, mutta silti leviää ko. tonttien ulkopuolelle. Kevyempien jakeiden osalta pölyn kulkeuma-alue on useita kilometrejä, 1µm hiukkasen laskeutumisnopeus on 3,5 cm/h, jolloin varsinkin kesäisin lounaistuulen ollessa vallitseva, kulkeutuvat hiukkaset useiden asuma-alueiden, kuten Strömsby, Kantvik, Sepänkannas sekä Pilvijärven alueille. Hienojakoinen kivipöly on erityisen vaarallista hengitettynä, jolloin hienojakoisuudesta johtuen se kulkeutuu keuhkoihin ja aiheuttaa mm. silikoosia, keuhkoahtaumatautia ja lisää keuhkosyövän riskiä. Hakija on hakemuksessaan ilmoittanut kastelulla estävänsä hienojakoisen pölyn leviämistä, mutta esimerkiksi Kantvikin sataman kohdalla kastelusta huolimatta hiilipölyä kulkeutuu tuulen mukana mm pienvenesatamaan ja Kantvikin lounaisosaan tuulen kuivatessa kosteuden pintakerroksissa ja ottavan hienojakoisia jakeita mukaansa.

· Meluhaitta
Kalliolouheen kuljetuksia tullaan tekemään maanteitse Upinniemen tietä pitkin, joka kulkee Bron, Kolsarin, Kantvikin sekä Sepänkannaksen välittömässä läheisyydessä. Arvioitu kuljetettavan louheen määrä on 600.000 tonnia (max 800.000 tn), joka tarkoittaa 8 kk aikana 12.000 perävaunuyhdistelmä- tai 20.000 kuorma-autokuormaa, mikä tarkoittaa päivittäin 50 yhdistelmä- tai 85 kuorma-autokuormaa, jotka pääosin yöaikaan tuovat louhetta alueelle, tämän lisäksi käsitelty kiviaines pitää kuljettaa pois alueelta, joka maksimissaan kaksinkertaistaa liikenteen. Yhteensä siis vuorokausitasolla Upinniementiellä liikennöi em. asuinalueiden välittömässä läheisyydessä keskimäärin vuorokaudessa  yli 270 raskaan kaluston ajoneuvoa (kiviaineen tuonti – tyhjänä ajo pois – tyhjänä ajo noutamaan – valmiin murskeen pois kuljetus). Meluhaittoja aiheuttaa lisäksi yöaikaan louheen kippaaminen varastokasoihin, joka nimenomaan yöaikana suoritettuna tuottaa häiriötä lähistön asukkaille.

· Liikenteelliset ongelmat
Jo nyt Upinniemen tie on runsaasti kuormitettu koko matkaltaan. Upinniementien vaikutusalueella asuu lähes 5.000 kirkkonummelaista, joista suurin osa liikkuu omalta asuma-alueeltaan kuntakeskukseen tai kantatie 51:lle. Jo nykyisellään olemassa oleva liikenne kuormittaa Upinniementietä ja varsinkin ruuhka-aikoina Upinniementien ja kantatie 51:n risteys on erittäin tukkoinen. Nopeusrajoitusten alentaminen 60 km/h:sta 50 km/h:n entisestään huononsi tien välityskykyä. Jos tähän nykyiseen liikenteeseen lisätään arvioitu tuleva raskaan kaluston liikennemäärä, tullaan pian tilanteeseen, että jonot seisovat kantatie 51:n risteyksessä usean kilometrin verran molempiin suuntiin.

· Betoniteollisuuden ylijäämäbetonin vasttaanotto ja käsittely
Betoniteollisuuden ylijäämän lupakäsittely tulee alistaa yhdessä kiviainesten käsittelyn kanssa saman luvan alle. Hakija on hakemassa lupaa betonituotteiden osalta samaan kohteeseen kuin muukin murskaustoiminta. Kyseessä on sama kokonaisuus, eikä tällöin voida katsoa sen olevan alle 50 000 tonnin vuosierä, jolloin luvan betonituotteiden osalta voisi ratkaista kunnan ympäristölautakunta. 

Vaadimme siis, että haettua ympäristölupaa murskaamotoiminnalle ei myönnetä. Hyödyt kivimurskaamon toiminnasta Kirkkonummen kunnalle ovat minimaaliset; yhden teollisuustontin vuokratulot. Asukkaiden näkökulmasta katsottuna tuntuu käsittämättömältä, että kunta on vuokrannut tontin kivimurskaamotoimintaa varten tietäen toiminnasta aiheutuvat haitat. Kivimurskaamolle löytyy varmasti alue, joka ei ole asutuksen välittömässä läheisyydessä ja on liikenteellisesti paremmassa paikassa.


Markku Viitanen / Kantvikin asukasyhdistys    Ota yhteyttä adressin tekijään

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla hyväksyn, että adressin tekijä Markku Viitanen / Kantvikin asukasyhdistys voi luovuttaa tällä lomakkeella antamani tiedot päätöksentekijöille.


TAI

Saat sähköpostiviestissä linkin vahvistaaksesi allekirjoituksesi. Varmistaaksesi, että saat lähettämämme viestit, lisää info@adressit.com yhteystietoihisi tai turvallisten lähettäjien listalle.

Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Facebook
Kannatatko sukupuolikiintiöitä?