Osuuspankin Veikkolan konttori on säilytettävä

Länsi-Uudenmaan Osuuspankin konttori on ollut Veikkolassa kohta 50 vuotta. Osuuspankki on yksi Veikkolan peruspalveluista. Vireän ja kasvavan, lähes 6000 asukkaan Veikkolan palveluita käyttää koko Pohjois-Kirkkonummi. Kirkkonummen keskustan konttori ei palvele veikkolalaisia. Pankin edustajistossakin on aina ollut vahva Veikkolan edustus.

Pankkikonttorimme aiotaan lopettaa ilman ennakkovaroitusta. Tilanteen tekevät vieläkin hankalammaksi samanaikaiset EU:n päättämät maksutapamuutokset.

Lainaus osuuspankin perustehtävästä:
”Perustehtävämme on edistää omistajajäsentemme, asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Osuuspankki on omistajiaan, ei itseään varten. Olemassaolomme oikeutus lähtee OMISTAJIEMME JA ASIAKKAIDEMME edusta."

Tämä perustehtävämäärittely tukee vaatimuksiamme. Asukkaat, erityisesti ikäihmiset, kotiäidit ja -isät, paikalliset yritykset ja kymmenet yhdistykset tarvitsevat lähipankkipalveluita.

Me allekirjoittaneet vaadimme Länsi-Uudenmaan Osuuspankin hallitusta perumaan Veikkolan konttorin lopettamispäätöksensä.

---------------------

Adressiin kerätään nimiä 30.1.2014 saakka täällä netissä ja eri puolilla Veikkolaa. Sen jälkeen adressit luovutetaan Länsi-Uudenmaan Osuuspankin hallitukselle.


Veikkolan Kyläyhdistys    Ota yhteyttä adressin tekijään