Haluamme Parta Matin takaisin radioon ja heti! - Yle Herätys!

matti.jpgMe allekirjoittaneet vaadimme Matti Airaksisen alias Parta Matin takaisin radioon ja heti.

Matti Airaksinen, kansankielellä Parta Matti oli alkuperäinen 90 luvun musiikkiin perustuvan radio-ohjelman Parasta Ennen isäntä ja juontaja. Parasta Ennen! ohjelma tuli YleX kanavalla kymmenen vuoden ajan aina perjantai iltaisin. Ohjelmasta tuli käsite kaikkien saman henkisten ihmisten kanssa. Ohjelman teeman ympärille alettiin puuhaamaan tapahtumia, kokoontumisia, festareita ja paljon muuta. Kaiken tämän voidaan sanoa olevan Parta Matin ja Parasta Ennen! ohjelman ansiota.  Parasta Ennen! ohjelma lopetettiin vuoden 2016 lopussa, mutta Parasta Ennen! yhteisö Facebookissa elää voimakkaana.  Kilpailevia saman teeeman ympärillä pyöriviä ohjelmia ja tapahtumia on yritetty järjestää, mutta vain yksi on kuningas - Kuningas Matti! 

Vaadimme Ylex radiokanavaa vakavasti harkitsemaan Parasta Ennen! ohjelman ja Matin paluta. Mikäli Ylex ei reagoi asiaan tulemme luovuttamaan saman adressin edelleen kaupallisille radiokanaville jotta vaatimukseemme reagoitaisiin. 

Adresssi luovutetaan YleX kanavalle vuoden 2019 ensimmäisellä neljänneksellä.

 


XXX-Fishing Club Paltamo Ry    Ota yhteyttä adressin tekijään