Pelastakaa kalastajat

Tämä adressi ei vastusta mitään, vaan on pikemminkin puolesta.

Adressi perustuu 24.10.2008 julkaistuun Perjantaireseptiin.

1980-luvulla kalastus antoi toimeentulon 2000 ammattikalastajalle. Nyt kalastajia on noin 200.

Kotimaisen kalan osuus kulutuksestamme on enää vajaa kolmannes ja suunta on laskeva.

Kalaa meressä on, mutta kalastaminen on usein kilvanjuoksua hylkeiden kanssa. Paikallisesti hylkeet ja merimetsot saattavat uhata ammatin kannattavuutta. Suurin uhka kalastajille ovat kuitenkin muut ihmiset.

Meren saastuminen ja rehevöityminen ovat tulevaisuuteen katsottaessa suurin uhka sekä kalakannoille että kalastajien toimeentulolle. Lisäksi me ihmiset vaikutamme enemmän kuin ajattelemmekaan omilla kulutusvalinnoillamme. Ostamalla marketista muovirasiaan pakattua tilapiafileetä, tuet käytännössä kansainvälisiä logistiikkayrityksiä ja monikansallisia elintarvikeyrityksiä. Ostamalla kotimaista kalaa, kilisevät eurot ainakin osittain jonkun saaren niemennokkaan - ihan aidon kalastajan kouraan.

Tee siis hyvä työ! Osta kotimaista kalaa, tue Itämerensuojelua ja allekirjoita tämä adressi, jotta julkinenkin keskustelu aiheesta lisääntyy.

Adressin tärkein tarkoitus on herättää myös jokainen allekirjoittaja miettimään omia tottumuksiaan ja käytännön vaikutusmahdollisuuksiaan. Mikäli tästä tulee kansanliike, niin luovutusta esim. Itämeren suojelua ajavan tahon käyttöön harkitaan.

Lisätietoa aiheesta: www.perjantairesepti.fi

Adressin tekijän muut adressit:
Adressi marinoimattoman lihan puolesta


Kiitos mielipiteestäsi ja laitathan sanaa eteenpäin.