Pelastetaan Hallilan srk:n iltapäiväkerho

Tampereen Hallilassa on 1.-4. luokkalaisten pieni lähikoulu. Iltapäiväkerho toimintaa on järjestetty koululla yhden ohjaajan voimin 15 lapselle ja läheisessä seurakunnan kerhohuoneistossa vuosittain n. 10-15 lapselle. Uusia iltapäiväkerholaisia ilmoitettaessa selvisi, että srk:n kerhoa ei enää syksyllä ole. Tästä ei oltu ilmoitettu virallisesti hakuajan alkaessa ohjaajille tai iltapäiväkerhossa oleville ekaluokkalaisille ja heidän vanhemmilleen. Ekaluokkalaisten tulee siis nyt anoa paikkaa ensi vuodeksi koulun kerhoon. Ilman varoitusta tämä ei olisi tullut mieleen, koska jatkopaikat on kysytty kerholla, ei yleisen haun kautta.

Seurakunnan vastaus:"Tampereen seurakuntayhtymän on vähennettävä kokonaisuutena 100 henkilötyövuotta vuoteen 2015 mennessä. Kasvatuksen puolella henkilöstövähennystä täytyy tehdä prosentuaalisesti puolet vähemmän kuin muissa yksiköissä. Varhaiskasvatuksen puolella tämä vähennys tarkoittaa 5 henkilötyövuotta. Tänä vuonna meillä jää eläkkeelle ja muuttaa pois 5 lastenohjaajaa ja saamme täyttää vain 2. Kolmen lastenohjaajan työtunnit viikossa tarkoittaa kahden iltapäiväkodin työntekijän tunnit, kahden päiväkerhoa tekevän tunnit sekä kaksi avointa päiväkerhoa on lakkautettava. Ettemme joutuisi poistamaan esim. Hallilasta kaikkea toimintaa, on vähennykset tehty pienimmän haitan kautta: pienin koululaisryhmä (jonka lähellä on kuitenkin kaupungin pieni ryhmä) 2 pienintä avointa päiväkerhoa ja kahdesta paikasta päiväkerhot. Näiden lisäksi joudumme vielä vähentämään kerhojen kokoontumiskertoja sellaisista toimipisteistä, joissa on paljon toimintaa."

Henkilöstövähennyksiä tehdään joka paikassa. Sen ymmärrämme. Mutta haluamme sanoa EI pienten koululaisten iltapäiväkerhon lakkauttamiselle. Jos lakkauttamista täytyy tehdä, se ei saa kohdistua avuttomimpaan ryhmään. Avoimet kerhot ja päiväkerhot ovat tärkeitä nekin, mutta niissä olevilla lapsilla ovat vanhemmat kotona. Hallilassa ekaluokkalaiset pääsevät toki koulun kerhoon. Pelkäämmekin nyt, että tokaluokkalaiset eivät enää mahdu. Tokaluokkalainen on vielä kovin pieni viettämään 4-5 tuntia yksin kotona, osa kolmasluokkalaisistakin vielä on!

Koulun iltapäiväkerho on ihan hyvä, mutta seurakunnan kerhon etuina ovat isommat tilat, yksi miesohjaaja (koulun työntekijät ovat kaikki naisia niin päivällä kuin iltapäiväkerhossakin), monipuolisemmat toiminnot jne.

Seurakuntaan on nyt keskusteluyhteys, mutta haemme tukea vanhemmilta tämän adressin kautta.

 


Kirsi Kuukkanen, hallilalainen äiti/Hallila-seuran pj    Ota yhteyttä adressin tekijään