Puistoruokailut takaisin Espoon asukaspuistoihin!

Me allekirjoittaneet vaadimme puistoruokailut takaisin Espoon kaupungin asukaspuistoihin!

Espoossa puistoruokailua järjestettiin vuoteen 2009 saakka. Se lopetettiin säästösyistä.

Helsingin leikkipuistoissa ruokaa on tarjottu vuodesta 1940 lähtien. Tänä vuonna ruokaa tarjoillaan kesäajalla 6.6.-5.8.2016 klo 12.00 auki olevissa leikkipuistoissa alle 16-vuotiaille lapsille ja nuorille. Ruoka on ilmaista. Omat ruokailuvälineet tulee olla mukana.

Helsingin kaupunginhallituksen jäsen ja vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Veronika Honkasalo kirjoittaa blogissaan osuvasti puistoruokailun merkityksestä lapsiperheille:

"Maksuton puistoruokailu on tärkeä monesta syystä. Kesäkuussa monet vanhemmat ovat vielä töissä ja koululaiset kesälomalla. Lähileikkipuisto on turvallinen paikka, jossa on mahdollista osallistua ohjattuun toimintaan ja tavata kavereita. Ennaltaehkäisevänä palveluna kesäruokailulla on myös sosiaaliset merkityksensä. Monet helsinkiläislapset viettävät kesälomansa kaupungissa, eikä kaikilla ole varaa matkailuun tai kesämökkeilyyn. Lisäksi kesäinen puistotoiminta vahvistaa lasten sosiaalisia verkostoja ja tuo helpotusta lapsiperheiden arkeen." (http://veronikahonkasalo.fi/helsingin-puistoruokailu-ainutlaatuista-koko-suomessa/)

Honkasalon kuvaus puistoruokailun ennaltaehkäisevistä ja sosiaalisesti vahvistavista puolista pätee yhtä lailla myös Espoossa. Puistoruokailun hinta kaupungille on pieni verrattuna siitä saatuihin hyötyihin. Perheiden käytettävissä olevat lastenhoitoverkostot ja mahdollisuudet ovat varsin erilaiset. Yhden vanhemman kesäloma töistä ei mitenkään riitä kattamaan koko koululaisten kesäloma-aikaa, ja hoitojärjestelyissä on tekemistä kahdenkin vanhemman perheessä. Kesän järjestelyitä helpottaa kouluikäisille lapsille tarjottava puistolounas. Puistossa kesäaikaan tarjottu lounas vähentää lasten ja nuorten eriarvoistumista, lisää yhteisöllisyyttä ja saa lapset liikkeelle ulos puistoihin raittiiseen ulkoilmaan.

Aikuisen tavoitettavuus tarpeen vaatiessa on lapselle ja nuorelle tärkeää. Asukaspuistoissa on usein ohjattua toimintaa ja tilaisuus myös jutella hetki tutun ohjaajan, lapsen asioista kiinnostuneen aikuisen kanssa. Ilmainen lämmin ateria on koululaiselle hyvä syy tulla käymään puistossa kertomassa kuulumisensa: surut ja murheet tai ilon asiat.

Asukaspuistoruokailun järjestämiseksi Espoossa voitaisiin kehitellä esimerkiksi yhteistyötä Omnia ammattiopiston kanssa. Puistoruokailut - etenkin yhdistettynä muuhun ohjattuun toimintaan - voisivat tarjota työharjoittelu- ja kesätyöpaikkoja alan opiskelijoille tai kesälomautuksella oleville koulunkäynninohjaajille. Kustannuksia voitaisi yrittää kattaa vaikkapa tarjoamalla ruokaa maksullisena myös puistoissa käyvien pienten lasten vanhemmille, ikääntyville ja muille kaupungin asukkaille.

Adressi toimitetaan syyskuussa 2016 Espoon kaupungin päättäville tahoille.


Helsingin puistoruokailun ruokalista kesäksi 2016 löytyy täältä:
http://www.hel.fi/static/liitteet/palvelukeskus/Leikkipuistot-2016.pdf

Lisää Helsingin puistoruokailusta:
http://www.hel.fi/www/palvelukeskus/fi/Ateriapalvelut/leikkipuistoruokailu/

Lisää aiheesta:
http://veronikahonkasalo.fi/helsingin-puistoruokailu-ainutlaatuista-koko-suomessa
http://www.iltalehti.fi/espoo/200904089382707_eo.shtml
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/58439-maksuton-puistoruokailu-kasvattaa-suosiotaan
http://yle.fi/uutiset/helsingin_leikkipuistoissa_saa_mahan_tayteen_koulun_alkuun_asti__kasvisruokaa_lisataan/8016432
http://www.espoo.fi/fi-FI/Espoon_kaupunki/Paatoksenteko/Espootarina/Elinvoimaa_ikaantyville
http://www.espoo.fi/fi-FI/Espoon_kaupunki/Paatoksenteko/Espootarina/Nuorten_elinvoimaisuus