Rajat Kiinni

Suomen kansalaiset, nyt lopetetaan suomalaisten kyykyttäminen ja ryhdytään toimeen. Miksi haluaisimme että meidän tavallisten ihmisten turvallisuutta Suomessa uhataan ja elinvointia huononnetaan?. Emmekö ole saaneet tarpeekseemme siitä että päättäjämme antavat tämän hulluuden jatkua etenkin kun ihmisiä on alettu tappamaan jo suomessa mutta silti päättäjämme ovat päättäneet että eivät ala tekemään asialle mitään? Suomi on menettämässä sisäisen turvallisuutensa vaikeana aikana avoimen maahanmuuttopoliitiikan myötä ja tämä on suuri uhka turvallisuudellemme.

 Suomen juoksevia menoja rahoitetaan jatkuvasti lainanotolla. Arviolta 1–5 miljardia euroa vuodessa kuitenkin pumpataan maahanmuuttoon. Miten voi olla mahdollista, että maassa oleville oleskelijoille on varaa tarjota palveluja  kun samaan aikaan resurssipulaan vedoten duunareilta, eläkeläisiltä, lapsiperheiltä, työttömiltä ja opiskelioilta leikataan ja köyhät, kantasuomalaiset ja asunnuttomat jätetään istumaan leipäjonoihin? Meidän omat avun tarpeessa olevat ovat jo nyt tiukoilla. Heidät on työnnetty ja unohdettu taka alalle. Jos on tärkeää, että yhteiskunnan verovaroilla kustantama sosiaaliturva täällä pyörii, annettakoon se raha sitten suomalaisille. Tämä on järkyttävä lasku pienelle maalle, jonka omakin väestö on rahoja vailla. Kun raha on loppu jo nyt, mistä sitä lisääkään tulee. 

Valtio ilman rajoja ei ole valtio! Vaadimme sulkemaan Suomen kaikki rajat, myös Suomen valtion niin kutsutut sisärajat, estämään maahanpääsyn Euroopasta tulevilta pakolaisilta. Työperäinen maahanmuutto sallitaan, perheenyhdistämisten perusteella ei myönnetä turvapaikkaa paitsi tapauksissa, joissa alunperin maahan saapuneella turvapaikanhakijalla on oma asunto ja hän on työllistynyt vähintään 6 kk ajan ja voidaan lisäksi katsoa, että hänestä tai hänen perheenjäsenistään ei koidu valtiolle taloudellista lisärasitetta. Vaadimme että rikoksen tehneet maahanmuuttajat karkoitetaan ja että laittomasti maassa olevat, paperittomat pidetään tallessa ja palautetaan mahdollisimman nopeasti juuri sen takia etteivät he vaan yhtäkkiä katoaisi ja jäisi laittomasti oleskelemaan Suomeen ja tekemään rikoksia. Vaadimme myös tiukennettua rajavartiointia etenkin ruotsin rajan puolella sekä pohjoismaisen passivapauden purkamista turvapaikanhakijoiden pysäyttämiseksi. Ruotsista ilman papereita pyrkiviä ei pidä päästää maahan, eikä heiltä pidä ottaa vastaan turvapaikkahakemuksia.

 

 


TAI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista sivustollamme. Adressin tekijä näkee kaikki antamasi tiedot.

Saat sähköpostiviestissä linkin vahvistaaksesi allekirjoituksesi. Tarkasta sähköpostisi (myös roskapostikansio).