Rakasta aviomiestäni Ravi Shresthaa ei saa karkottaa Suomesta!

Rakasta aviomiestäni Ravi Shresthaa ei saa karkottaa pois Suomesta kotimaahansa Nepaliin. Hänelle täytyy myöntää oleskelulupa perhesiteen perusteella Suomeen. Haimme Raville oleskelulupaa perhesiteen perusteella syksyllä 2016, valitettavasti saimme kielteisen päätöksen syksyllä 2017, pääsyynä oli se, että meidän avioliittoamme epäiltiin lumeavioliitoksi. Teimme valituksen hallinto-oikeuteen joulukuussa 2017 ja meille ei myönnetty valituslupaa tammikuussa 2019. Seuraava askel on tehdä valitus päätöksestä korkeimpaan oikeuteen. Valitettavasti meitä ei ole kuultu missään vaiheessa suullisesti avioparina, ainoastaan kirjallisesti, mikä on todella epäoikeuden mukaista.

Suhteemme taustaa: Aviomieheni Ravi Shrestha on asunut Suomessa vuodesta 2012. Olemme tavanneet yhteisellä työpaikalla vuonna 2014 ja alkaneet seurustelemaan vuonna 2015. Menimme naimisiin syntymäpäiväni 27.7.2016 eli olemme olleet kohta neljä vuotta yhdessä ja naimisissa tänä vuonna kolme vuotta. Heti suhteemme alusta alkaen olemme viettäneet tiiviisti aikaa yhdessä ja heti suhteemme ensi metreiltä koimme yhteenkuuluvuuden tunnetta. Meillä on samanlaiset elämänarvot ja yhteiset tulevaisuudensuunnitelmat. Perheeni rakastaa Ravia kuin omaa poikaansa. Vanhempani toivovat hartaasti, että tulemme yhdessä vierailemaan heillä aina, kun pystymme, sillä etäisyyttä välillämme on yli 300 kilometriä. Ystäväni myös pitävät Ravista suuresti. Olemmehan viettäneet paljon aikaa lähempien ystävien kanssa ja kokeneet ikimuistoisia hetkiä.

Ravi on hyvin sopeutunut Suomeen ja suomalaiseen kulttuuriin. Hän muun muassa rakastaa suomalaisia perinteitä, ruokaa sekä suomalaista saunaa. Hän opiskelee tällä hetkellä Laurea ammattikorkeakoulussa, tutkinnon hän tulisi suorittamaan tämän vuoden aikana. Olemme valmiit taistelemaan rakkautemme puolesta. Ravin karkottaminen olisi suuri vääryys, mikä ei saisi tapahtua. Jos näin suuri vääryys kävisi, että Ravi karkotettaisiin Suomesta Nepaliin, niin totta kai lähtisin aviomieheni mukaan. Olisin valmis jättämään kaiken mitä minulla on täällä Suomessa (rakkaat vanhempani, ystäväni ja vakituinen työpaikkani), jotta voisin olla aviomieheni kanssa. Rukoilen, ettei tämä tule tapahtumaan, sillä en halua lähteä Suomesta tällä tavalla, karkotettuna omasta kotimaastani. Nyt siis pyydämme teitä allekirjoittamaan tämän adressin ja tukemaan meitä tässä vaikeassa ja pitkässä prosessissa, sillä me todella tarvitsemme apuanne ja tukeanne. Meillä tulisi olla oikeus elää yhdessä Ravin kanssa avioparina täällä Suomessa ja rakentaa yhteistä tulevaisuutta. Kiitämme jo teitä jokaista etukäteen, sillä tämä merkitsee meille todella paljon.

 

In English: My dear husband Ravi Shrestha shouldn’t be deported to his home country Nepal and he should be able to get a residence permit based of family ties in Finland. We applied a residence permit for him based of family ties in Autumn 2016, unfortunately we got negative decision in Autumn 2017, main reason was that our married was doubted as marriage of convenience. We made complain to Administrative Court in December 2017 and sadly, Our complain was rejected in January 2019. Next step is that we will make a complain to Supreme Court. Unfortunately, we haven’t got any chance to have an oral hearing as a couple, only written one, which is really unjust.

Background of our relationship: My husband Ravi Shrestha has been living in Finland since 2012 and we have met in a same work place 2014 and started being together since 2015. We went married in my birthday 27th of July 2016 and we have been in this year together for four years and married for three. From the start of our relationship we have been spending a lot of time together and we have felt a strong bondage between us. We share the same values in life and we share the same plans for the future. My family loves him like their own son and they are always waiting us to visit their place. They are living in the countryside and we have distance over 300 kilometers. We have been spending a lot of time with our friends and my friends like him a lot too.

Ravi has adapted extremely well to Finland and Finnish culture. He loves Finnish traditions, foods and Finnish sauna etc. At the moment he is studying in Laurea University of Applied sciences and he is estimated to graduate in this year. We are ready to fight for our love and his deportation would be injustice, which shouldn’t happen. If this injustice would happen and Ravi would be deported from Finland to Nepal, I would of course follow him to Nepal. I’m ready to leave all the things, which I have in Finland (my lovely parents, friends and my permanent work place), that I could be together with my husband. I’m praying that this will not happen, because I don’t want to leave my home country this way, being deported. Now we are asking you to kindly sign this form, we need your help and support in this hard and long process. We should have rights to live together and build our future together here in Finland. Thank you all for your support in advance, this means the world to us.

Kunnioittaen, Yours faithfully, Sari Huuskonen & Ravi Shrestha

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla hyväksyn, että adressin tekijä Sari Huuskonen voi luovuttaa tällä lomakkeella antamani tiedot päätöksentekijöille.


TAI

Saat sähköpostiviestissä linkin vahvistaaksesi allekirjoituksesi. Varmistaaksesi, että saat lähettämämme viestit, lisää info@adressit.com yhteystietoihisi tai turvallisten lähettäjien listalle.

Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Facebook
Kannatatko perustuloa?