Riistanhoitomaksun vapautus

Riistanhoitomaksun vapautus alle 18- ja yli 65 vuotiailta

Uusi metsästysvuosi alkaa jälleen olla käsillä eli elokuun ensimmäisestä päivästä lukien. Uusi metsästyskortti on toimitettu Metsästäjä-lehden numero 4/2006 kansiliitteessä heinäkuussa. Riistanhoitomaksu on 24 euroa metsästysvuodelta 1.8.2006 – 31.7.2007. Maksun suorittamisella metsästyskortti on voimassa. Maksun suuruuden vahvistaa valtioneuvosto.

Suomessa on yli 300 000 metsästyskortin lunastavaa metsästäjää eli kuudella prosentilla Suomen väestöstä. Suomalaisia metsästäjiä on kaikista ikäryhmistä ja sosiaaliluokista. Naisia on yli 10 000 eli noin kolme prosenttia. Ikäjakautuma on alle 18-vuotiaita arviolta noin 10 000 tuhatta ja yli 65-vuotiaita arviolta noin 30 000 tuhatta.

Kansalaisena esitän, että riistanhoitomaksussa otettaisiin käyttöön samanlainen järjestelmä kuin kalastuslupajärjestelmässä, jossa on alle 18- ja yli 65 vuotiaat vapautettu 20 euron vuotuisesta kalastuksenhoitomaksusta. Samoin voitaisiin vapauttaa riistanhoitomaksusta alle 18- ja yli 65 vuotiaat.

Metsästyskortin lunastamiseen liittyy metsästäjävakuutus, joka pitää säilyttää tai periä mahdollisesti tämä osuus riistanhoitomaksuna.

Kalastus ja metsästys kuuluvat luontevasti ja perinteisesti yhteen eikä kansalaisia saa asettaa perustuslain mukaan eriarvoiseen asemaan.

Toivon, että tämän vetoomuksen allekirjoittaa mahdollisimman moni osoite;http://www.adressit.com/riistanhoitomaksu Adressi luovutetaan aikanaan vuoden vaihteen jälkeen valtioneuvostolle/ Maa ja metsätalousministeriölle maksun vapauttamisen puolesta.



Juha Tuhkala
Varatuomari, nimismies

P.S. Edelleen totean, että toimin nimismiehenä Kittilän kihlakunnassa (kihlakunnannimismiehenä, poliisipäällikkönä, syyttäjänä ja ulosottomiehenä).

Edelleen perustelen maksunvapautusta, kun metsästäjät lähes kaikki maksavat riistanhoitomaksua lähes 50 vuotta (65-18=47 vuotta).

Yhteiskunnassa kaikki me työssäkäyvät mm. ansaitsemme eläkettä, saamme bonuksia, pisteitä, alennuksia ostoksista, vakuutuksista ja vastaavista, niin eikä olisi aiheellista palkita myös metsästäjiä samalla olisi mahdollisuus rekrytoida uusia metsästäjiä hyvän harrastuksen pariin ja kannustaa vanhempia jatkamaan hyvän harrastuksen parissa.

Samoin vanhempina maksamme pääsääntöisesti alle 18-vuotiaiden lastemme maksut.

Lisäksi olen huomioinut vakuutuksen osuuden, joka voitaisiin periä samoin lehden ja metsästyskortin toimittaminen, joka on muutaman euron luokkaa.

Maksun vapauttaminen ei poistaisi metsästäjätutkintoa eikä äänioikeutta käyttämistä riistanhoitoyhdistyksen kokouksissa eikä muitakaan metsästykseen liittyviä velvoitteita.

L riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta 28.6.1993/616 1 §:n 2 momentin mukaan riistanhoitomaksun vahvistaa valtioneuvosto, ja maksu on enintään 50 euroa metsästysvuodelta.

Edustajamme MKJ:ssä ja poliittisella puolella pitäisi ajaa etujamme maksujen helpotuksien puolesta kuten muillakin yhteiskunnan aloilla tehdään eikä tyytyä vain olemassa olevaan tilaan.

Juha Tuhkala