Roukon koulun oppilailla oikeus omaan kouluun!

Haluamme uuden monikäyttöisen koulurakennuksen - vetoamme kaikkiin Roukon ja Tyryn koulun oppilaiden tulevaisuuden puolesta.

Roukon alakoulu on tällä hetkellä Valkeakosken suurin alakoulu väistötiloissa, hajautettuna neljään eri toimipisteeseen. Poikkeusjärjestely oli järjestettävä Roukon koulun sisäilmaongelmien vuoksi. Poikkeusjärjestelyn tulee kuitenkin olla tilapäinen. Pitkällä tähtäimellä kaikille oppilaille on pystyttävä tarjoamaan tasavertainen ja laadukas oppimisympäristö asuinpaikasta riippumatta.

Toivomme kaikkien ymmärtävän, että sisäilmaongelmista kärsivän Roukon koulun korvaaminen järkevällä tavalla on mahdollista vain investoimalla pitkäaikaiseen käyttöön tulevaan uuteen, pysyvään ja yhteiseen kouluun. Uuden koulurakennuksen suunnittelu siten, että kyseinen investointi on käytettävissä monipuolisesti ja se takaa riittävät tilat kaupungin pohjoispuolen laajentuvalle tarpeelle, vaatii aikaa ja toimia kaupungin eri tahojen kanssa (Valkeakoski-opisto, liikuntaseurat jne.).

Ehdotammekin edelleen, että suunnittelulle varattavan ajan turvaamiseksi Roukon alakoulun oppilaiden käyttöön hankitaan tarvittava määrä tilapäisiä tilaelementtejä ja ne sijoitetaan siten, että niitä on mahdollista hyödyntää myöhemmin myös muiden koulujen ja toimijoiden tarvitessa. Tilapäisten tilaelementtien todellisen määrän ja sisällön suunnittelussa rehtorit ovat avainasemassa.

Väistötilasuunnitelmassa tulee huomioida ne asiat, jotka vanhemmat sekä koulun henkilökunta ovat jo aiemmin nostaneet esiin:

ei vuoroluvulle, koska se aiheuttaa kerrostuvia ongelmia

ei kiinteitä tilaelementtejä Roukon koulun tontille, koska se on vain tilapäinen ratkaisu ja aiheuttaa uuden väistötarpeen 10-15 vuoden kuluttua.

ei Tyryn oppilaiden oppimista vaarantavia järjestelyjä heidän ammatillisen tulevaisuutensa kustannuksella.

Kokonaisuutena päättäjiltä toivotaan pitkäaikaisia ratkaisuja, joilla turvataan valkeakoskilaisille lapsille pysyvät, tasavertaiset ja terveelliset olosuhteet käydä koulua.

 

RYTT - Roukon koulun yhteistyötoimikunta