Rovastinkankaan koulu säilytettävä kuusivuotisena

Koko Oriveden alueella toimii viisi ala-astetta: Karpinlahti, Kultavuori, Hirsilä ja Rovastinkangas sekä Eräjärvi. Kultavuoren eli keskustan koulu remontoitiin perusteellisesti viimeisen kahden vuoden aikana. Remontin "maksumiehiksi" joutuivat ensin Holman kyläkoulun oppilaat, joiden koulu lopetettiin vuosi sitten ja sen jälkeen Päilahden koulun oppilaat, joiden koulutaival alkoi tänä syksynä Kultavuoren valmistuvan koulun väistötiloissa.

    Rovastinkankaan ala-aste sijaitsee keskellä asutusta, jossa suurin osa talouksista koostuu lapsiperheistä. Koulu on kuusiluokkainen, ja ekaluokkalaisten lisäksi väistötiloissa toimii eskari.  Vanhempainiltoihin osallistutaan aktiivisesti. Jokaista vuosiluokkaa koulussamme on kaksi, ja näiden lisäksi erityisopetusluokka. Koulullamme on toimiva oppilaskunta, ja koulu tekee hyvää yhteistyötä vanhempien kanssa. Koska kaikki koulun oppilaat asuvat lähellä toisiaan, yhteistyö myös vanhempien kesken on sujuvaa - kaikki tuntevat toisensa. Koska kaikki asuvat koulun lähiympäristössä, kyse on todellisesta "meidän koulusta".

    Osana Oriveden kaupungin talouden tasapainottamisohjelmaa on esitetty Rovastinkankaan koulun viidensien ja kuudensien luokkien siirtämistä Kultavuoren kouluun 1.8.2015 alkaen. Tämän seurauksena ensi syksynä Kultavuoreen siirtyisi n. 70 oppilasta Rovastinkankaalta.

    Koska siirtyvä oppilasmäärä on niin suuri, säästöjä tällä siirrolla ei saada aikaiseksi. Tuollaista oppilasmäärää ei saada integroitua Kultavuoren olemassa oleviin vuosiluokkiin, joten opettajia tarvitaan sama määrä kuin ennenkin - vain sillä erotuksella, että heidän työpaikakseen muuttuisi Kultavuori Rovastinkankaan sijasta. Luonnolisesti on hämmästyttävää, jos Kultavuoren koulusta löytyy tilat noin suurelle lapsimäärälle; neljä ylimääräistä luokkahuonetta kuulostaa uskomattomalta, vaikka koulu olisi juuri remontoitu ja laajennettu. Normaalisti kunnan tilaratkaisut eivät sisällä kovinkaan paljon ylimääräisiä neliöitä.

    Oriveden kaupungilla ilmaisen koulukyydin saavat ne perusopetuksen oppilaat, joiden koulumatka ylittää 5 kilometriä. Rovastinkankaan koululaisten keskimääräinen kulkumatka Kultavuoren koululle olisi hiukan yli neljä kilometriä, pahimmillaan muutamalla oppilaalla 4,9.  Koska kaupungissamme ei ole julkisen liikenteen verkkoa, jota oppilaat pystyisivät hyödyntämään koulumatkoihin, valtaosa oppilaista joutuisi kulkemaan koulumatkansa talvisin kävellen. Oriveden yläaste sijaitsee parin sadan metrin päässä. Surkuhupaisaa on se, että muutamissa perheissä yläasteikäiset lapset saisivat koulukyytinsä maksutta, mutta ala-asteikäinen joutuisi kävelemään melkein saman matkan.

   Viidesluokkalaiset ovat 11-vuotiaita, murrosiän kynnyksellä. Tuntuu rankalta, että tuossa kehitysvaiheessa pitäisi sopeutua uuteen kouluun ja ympäristöön - ja joutua tekemään se sama uudestaan muutaman vuoden kuluttua yläasteelle siirryttäessä. Koulumme yhteisöllisyys on monen asian summa, emmekä halua, että lapset joutuvat kesken lapsuuden luopumaan siitä. Antamalla lasten käydä tuttua koulua tuttujen toimintatapojen ohjaamana suojelemme heitä kovettumasta liian varhain.

   Koska tällä kouluverkkoon kohdistuvalla ratkaisulla Oriveden kaupunki ei saa aikaan säästöjä, vaadimme, että se poistetaan toimenpidelistalta.

    

 

   

   

    

 

    

   

   


Kirsi-Minna Saarinen    Ota yhteyttä adressin tekijään