Ryhmäperhepäiväkoti Höstsol

Adressi ryhmäperhepäiväkoti Höstsolin säilyttämiseksi.

Kirkkonummen kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 15.12.2012 lakkauttaa Jorvaksessa sijaitsevan ryhmäperhepäiväkoti Höstsolin toiminnan 31.7.2013.

Lakkauttamispäätöksestä ei keskusteltu eikä vanhempia kuultu

Valtakunnallisena linjauksena ja trendinä kunnallisessa päätöksenteossa on asianosaisten (kuntalaisten, asiakkaiden, perheiden jne.) kuuleminen ja osallistaminen erityisesti heitä koskevassa päätöksenteossa. Kuntalain 29§ todetaan: ”Kunnan on tiedotettava asukkailleen kunnassa vireillä olevista asioista, niitä koskevista suunnitelmista, asioiden käsittelystä, tehdyistä ratkaisuista ja niiden vaikutuksista.” Höstsolin tapauksessa ei ole toimittu lain hengen mukaisesti. Eduskunnan oikeusasiamieskin on ottanut vastaaviin menettelyihin tiukkoja kantoja – eli asianosaisia pitäisi tällaisessa prosessissa lain mukaan kuulla.

Vanhempia ei Höstsolin lakkauttamispäätösen osalta ole kuultu missään vaiheessa millään tavalla. Kirkkonummen päivähoidon virkamiehet eivät informoineet höstsolilalisten vanhempia asian valmisteluvaiheessa mitenkään. Höstsolilaisten vanhemmille järjestettiin vuonna 2012 yksi vanhempainilta (2.10.2012).

Tiedottamisessa on epäonnistuttu

Höstsolin hoitolasten vanhemmille tiedotettiin lakkauttamispäätöksestä kirjeellä, joka tuli perille koteihin joulukuun viimeisellä viikolla. Jostain syystä kaikki perheet eivät kirjettä saaneet, eikä tieto lakkauttamisesta saapunut heille mitään kunnan tiedotuskanavaa pitkin. Kirje oli huonosti laadittu ja ylimalkainen, ja siitä puuttuivat keskeisimmät asiat mm. tieto siitä, mikä on lakkauttamisen ajankohta.

Lakkauttamisesta järjestettiin tiedotustilaisuus vanhemmille 11.1.2013. Kaikki vanhemmat eivät päässeet tilaisuuteen paikan päälle. Heille ei koskaan viestitty tiedotustilaisuudessa käsitellyistä asioista.

Höstsol on Jorvaksen ainoa kunnallinen päivähoitopaikka

Mikäli Höstsol lakkautetaan, ei Jorvaksessa ole sen jälkeen yhtään kunnallista päiväkotia. Myöskään perhepäivähoitajia ei Jorvaksessa ole. Jorvaslaisilla on lähimpään päiväkotiin Höstsolin lakkauttamisen jälkeen matkaa noin kolme kilometriä, ja usempien vanhempien työmatkaliikenteen näkökulmasta palvelut sijaitsevat väärässä suunnassa. Lisäksi lähimmät päiväkodit ovat niin täynnä, että sinne ei pääse (esim. Sundsbergin Kartanoranta). Lakkautuspäätös on täysin vastoin varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnan visiota siitä, että päivähoito toteutetaan pääsääntöisesti lähipalveluna.

Höstsol ei toimi pelkästään jorvaslaisten lasten päivähoitopaikkana. Höstsolin sijainti on erinomainen - Jorvaksen asemalle on matkaa parisataa metriä, lähin bussipysäkki on vieressä ja Länsiväylän bussipysäkit 200-300 metrin päässä. Höstsol on siten erinomaisesti toimiva myös esim. Långvikin ja Hirsalan suunnasta tuleville, sillä se on monen työmatkan varrella.

Jorvas kehittyy ja kasvaa – päivähoitopalvelujen tarve kasvaa

Jorvaksessa tarvitaan päivähoitopaikkoja myös jatkossa. Jorvaksen aluetta on lähivuosina tarkoitus kehittää ja sinne rakennetaan lisää asuntoja. Länsi-Jorvaksen asemakaavasta on valmistumassa vuoden 2013 aikana ensimmäinen versio. Alueelle on suunnitteilla jopa 300 uutta ok-tonttia (tai muuta rakennusoikeutta). Alueelle ei suunnitella uutta päiväkotia (vuosien 2013-2017 suunnitelma) ja minkään muun suunnitelmissa olevan lähialueen päiväkodin sijainnin suunnittelussa ei ole huomioitu jorvaslaisten tarpeita eikä alueemme lapsiperheiden arkea parantavia liikenteellisiä vaatimuksia. Mielestämme alueen päivähoitoa pitäisi pikemminkin kehittää kuin ajaa alas.

Me jorvaslaiset vanhemmat olemme kokonaisuudessaan todella pettyneitä Kirkkonummen päivähoidon lakkautuspäätöksiin.

Haluamme säilyttää Höstsolin. Allekirjoita adressi ja tue meitä. KIITOS!