Margit Sandemon kirjojen suomentamisen jatkaminen

Margit Sandemo, s. 1924, on Pohjoismaissa rakastettu norjalainen kirjailija, jonka kirjoja ovat suomalaisetkin saaneet lukea suomenkielelle käännettyinä. 1990-luvulla saimme herkutella ensin ruotsalaisen kustantamon suomentamasta 47-osaisesta Jääkansan tarinasta, joka nousi Pohjoismaiden eniten myydyiksi kirjasarjaksi. Sen jälkeen oli vuorossa Sandemon seuraava sarja Noitamestari, jonka viimeinen 15. osa ilmestyi 2000. Näiden sarjojen jälkeen Sandemo kirjoitti 20-osaisen sarjan "Legenden om Ljusets rike", joka jatkaa Noitamestari-sarjaa. Monien suomalaisten fanien harmiksi ko. sarjaa ei ole suomennettu, vaikka sarja on ilmestynyt ruotsissa jo 1990-luvun lopussa. Tätä sarjaa ja muita Sandemon uudempia kirjoja ei aiota suomentaa enää.

Tämän takia pyydän nyt Teitä laittamaan nimenne listaan joka toimitetaan kirjojen kustantamolle Boknöje Ab:lle. Toivomme, että saisimme adressin avulla Boknöje:n tajuamaan, että suomestakin löytyisi innokkaita sarjan lukijoita ja että sarja kannattaisi suomentaa. Vaikka et olisi kuullut kirjailijasta tai hänen kirjoistaan mitään ennen tätä päivää voit kuitenkin auttaa meitä laittamalla nimesi listaan.

Kiitos etukäteen.