Näpit irti Rastilasta!

Me allekirjoittaneet vaadimme, että Helsingin kaupunki ja sen poliittiset päättäjät luopuvat täydennysrakennussuunnitelmistaan Rastilan kartanon alueella. Rastilan leirintäalueen on säilyttävä Vuosaaressa ja kartanopuiston ainutlaatuista kulttuurimaisemaa ei saa tuhota.

 

Mistä on kysymys?

Helsingin kaupungin uudessa yleiskaavaluonnoksessa Rastilan kartanoalue on merkitty tiiveimmällä mahdollisella korttelitehokkuusmerkinnällä (Asuntovaltainen alue A1) ja siitä ollaan tekemässä huomattavan suurta kerrostaloaluetta. Tämä merkitsee myös Rastilan leirintäalueen siirtämistä pois nykyiseltä paikaltaan. Asialla on kiire, sillä kaupunginvaltuusto päättää asiasta näillä näkymin syksyllä 2016. Kielteinen päätös ei välttämättä merkitse rakentamista, mutta erittäin todennäköisesti kyllä.

Tietoa Rastilan leirintäalueesta

Rastila Camping Helsinki on Suomen suosituin ja tärkein leirintäalue. Vuosittain Rastilassa yöpyy vajaat 100.000 matkailijaa, jotka jättävät alueelle noin 10 miljoonaa euroa matkailutuloa. Rastila Camping on Helsinkiin Keski-Euroopasta tai muualta Suomesta matkailuajoneuvoilla saapuville tärkein saapumis - ja poistumispiste. Rastilasta on muodostunut vuosikymmenten aikana oman alansa legenda. Viiden tähden palkittu leirintäalue meren rannalla upeassa kartanomaisemassa. Se on ainutlaatuinen myös yhteyksiensä puolesta. Leirintäalue, josta pääsee halutessaan Helsingin keskustaan kätevästi metrolla kulkien.

Rastilan kartanon kulttuurimaisema

Rastilan eli Rastbölen kartanoalueen historia ulottuu keskiaikaiseen kylään ja ratsutilana sekä säterikartanona 1600-luvulle. Aikanaan lukuisia rakennuksia käsittänyt kokonaisuus on supistunut nykyisellään kolmeen rakennukseen. Alueen paikallishistoriallinen arvo ei kuitenkaan ole pelkästään rakennuksissa, vaan myös kartanopuiston ja Rastilan puron maisemakokonaisuudessa. Koko paikan muuttaminen mittavaksi kerrostaloalueeksi tuhoaisi kartanoalueen yleiskaavahankkeen taustaselvityksissä arvokkaaksi helsinkiläiseksi kulttuuriympäristöksi todetun maisemakokonaisuuden, vaikka itse päärakennus jotenkin säilytettäisiinkin kerrostalokorttelien keskellä.

 

Matkailun ja hyvinvoinnin palveluiden kehittäminen Vuosaaressa on Helsingin kaupungin kannalta suuri mahdollisuus.

Vuosaari on ostovoimakertymältään Helsingin merkittävin yksittäinen kaupunginosia. Kun tämä volyymi yhdistetään matkailijoiden alueelle tuomaan ostovoimaan, niin se merkitsee Helsingin kaupungin kannalta merkittäviä mahdollisuuksia. Matkailu on niitä ainoita toimialoja, joka on kasvanut Suomessa ja maailmalla myös taantuman aikana.

Vuosaari tarvitsee nyt ensisijaisesti työpaikkoja

Tilastojen mukaan Vuosaaren työpaikkaomavaraisuus on hälyttävän huono vertaa sitä mihin muuhun Helsingin alueeseen tahansa. Leirintäalueen siirtymisen myötä alueelta lähtisi 40 työpaikkaa lisää pois. Suunniteltujen toimien sijaan kaupungin tulisi tehdä edelleen erityistoimia uusien työpaikkojen saamiseksi Vuosaareen sekä. Se olisi ekologista ja kestävää kehitystä.

Rauman kaupungissa on asukkaita suunnilleen saman verran kuin Vuosaaressa. Miettikääpä jos heistä 90 prosenttia joutuisi käymään muualla töissä. Olisiko se järkevää ja tehokasta kaupunkisuunnittelua?

Täydennysrakentamisen peikko. Onko tässä kyse Nimby-ilmiöstä?

Ei ole. Vuosaari on ollut pitkään yksi Helsingin seudun eniten kasvaneista kaupunginosista. Vuosaaressa rakennetaan edelleen uusia asuntoja kovaa vauhtia. Esimerkiksi Vuosaaren keskustan alueelle suunnitellaan asuntoja n. 3500 asukkaalle. Me emme vastusta täydennysrakentamista sinällään. Rastilan leirintäalueen siirto ei ole kuitenkaan Vuosaaren asukkaiden, yritysten tai Helsingin kaupungin kannalta järkevä toimi.

Vuosaaren väkiluku on kolminkertaistunut viime vuosikymmenten aikana. Samaan aikaan Helsingissä on kaupunginosia, joiden väestökehitys on negatiivista. Nyt täydennysrakentamista tulee suunnata kasvavassa määrin näihin kaupunginosiin.

 

Vuosaarelaiset – pelastetaan Rastila

Toivomme, että saamme asiallemme mahdollisimman suuren tuen paikallisilta asukkailta ja yrityksiltä sekä myös kaikilta niiltä, jotka käyttävät Rastilan leirintäalueen palveluita säännöllisesti tai satunnaisesti.

Me vuosaarelaiset tiedämme miten hienossa kaupunginosassa asumme. Nyt meidän pitää saada myös kaupungin poliittiset päättäjät ymmärtämään ne mahdollisuudet, jotka liittyvät Helsingin suurimman kaupunginosan myönteiseen kehittämiseen. Asialla on kiire, sillä kaupunginvaltuusto päättää asiasta näillä näkymin syksyllä 2016.

 

 


Laura Hanste-Asikainen    Ota yhteyttä adressin tekijään