Suomen kaivoslakia on muutettava

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#48

Järke päätöksentekoon.

(Tampere, 26.12.2018)

#51

Korkea aika saada muutos tähän asiaan!

(Forssa, 26.12.2018)

#61

Suomen luonto on ainutlaatuinen. Tuhansien puhtaiden järvien maa. Sekä tunnettu maa koskemattomuudellaan erämaista. Unohtamatta monipuolista eläimistöä. Pidetään näistä huolta ja vaalitaan niitä perintönä tuleville sukupolville ja matkailuvalttina.

(Nastola, 27.12.2018)

#63

Suomea ei voi antaa ilmaiseksi ulkomaisille yhtiöille. Suomen valtion ja maanomistajien saatava hyvitys kaivannaisista saadusta hyödystä. Kaivosta perustettaessa oltava vakuusmaksu mahdollisten onnettomuuksien ja konkurssin varalle.

(Vantaa, 27.12.2018)

#80

Lupa- ja kaivostoimtaan muuten liittyvien asioiden käsittelyä on nopeutettava. Häpeällistä jos kaivosyhtiöt voivat toimia täällä kuin aikoinaan Afrikassa. Resursseja lisättävä asioiden käsittelyyn kaikissa portaissa.

(Helsinki, 27.12.2018)

#95

Lopulliseksi päämääräksi vastuullinen kaivosteollisuus globaalsti ja raaka-aineiden talteenotto saastuttamattoman kiertotalouden keinoin. Meillä on vain yksi kotiplaneetta. Sitä ei saa myrkyttää.

(Kontiolahti, 28.12.2018)

#113

Otattehan asian vakavasti!

(Helsinki, 29.12.2018)

#137

Ota loparit!

(Turku, 30.12.2018)

#139

Meillä ei ole minkäälaista oikeutta tuhota ympäristöämme, vaikka siitä muutama euro käteen jäisinkin. Ajatelkaa lapsianne ja lapsenlapsianne. Tulevia sukupolvia.

(Helsinki, 30.12.2018)

#146

On se ******* kun kansallisomaisuus annetaan ulkomaisille yrityksille muutaman työpaikan takia.

(Ilmajoki , 30.12.2018)

#148

Ennen, kuin on liian myöhäistä!!!!

(Porvoo, 30.12.2018)

#150

Olemme vastuussa ympäristöstämme myös tuleville sukupolville. Yksittäiset kuntapäättäjät eivät voi yksin päättää kansallisomaisuuden turmelemisesta.

(Helsinki, 30.12.2018)

#166

Kaivostoimintaa on verotettava riittävästi kattamaan ei pelkästään menetetyt luonnonvarat ja ympäristövaikutukset, vaan myös tarjotakseen hyvinvoitia paikallisille.

(Kellokoski, 30.12.2018)

#176

Olis korkea aika lakata olemasta se Pohjois-Euroopan Kongo, mistä maailmalla kaivospiireissä puhutaan ja alkaa oikeasti vaalimaan kansallista omaisuutta ja luonnon resursseja korporaatioiden mielistelyn sijaan.

(Lohiniva, 31.12.2018)

#188

Kyllä todella olisi aika uudistaa tämä kaivoslaki etteivät nämä monikansalliset kaivosjätit ryöstä Suomen maaperästä näitä metalleja.

(VIHTI, 31.12.2018)