Ylen peruttava päätös suositun Herra Heinämäen Lato-orkesteri -lastenohjelman poisvetämisestä

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#6801

Järjettömiä päätöksiä

(Kokkola, 01.05.2018)

#6813

Pikkusieluiset typerykset!

(Savonlinna, 01.05.2018)

#6816

Ylehän on osoittanut täydellistä piittaamattomuutta esim. sananvapauteen liittyen jo pitkään (vrt. Atte Jääskeläinen ja Atten seuraaja), ettei tällaiset päätökset todellakaan yllätä. Tavoitteena Ylellä on banaanitasavaltoihin verrattavissa oleva ilmaisuvapaus.

(Vantaa, 01.05.2018)

#6819

Intiaanit ovat Amerikan alkuperäiskansaa, eli he todella ovat olemassa myös tänä päivänä. Tottakai on oikeus lapsille, että kaikki saavat nähdä että intiaaneja on todellakin ollut. Tärkeää on näyttää intiaani omassa komeassa kansallisasussaan. Mielestäni kyseisessä hahmossa ei todellakaan ole mitään rasistista, vaan historiallista.

(Hämeenlinna, 01.05.2018)

#6820

Ottakaa järki käteen!!

(Vimpeli, 01.05.2018)

#6822

Olen hieman seurannut tätä keskustelun suuntaa ja alkaa mennä jo överiksi, useimmiten vielä eniten äänessä ovat ne joita asia ei edes suoraan koske. Saman tein voisi kieltää suomalaisen rap musiikin teon, suomalaisen jazzin, etnisen sisustuksen, eri kulttuurien vaikutteet muotiin, pizzan, kebabin... Lista on loputon ja tämä on jo naurettavaa.

(Kangasala, 01.05.2018)

#6825

herätkää

(Hyllykallio, 01.05.2018)

#6827

Yle peruu päätöksensä suositun lastenohjelman poisvetämisestä.

(Espoo, 01.05.2018)

#6829

Maalaisjärkeä saa käyttää...

(Kajaani, 01.05.2018)

#6839

Kyseessä on yksi parhaimmista lastenohjelmista mitä Yle on esittänyt. Naurettavaa reagoida jonkun Saamelaisen suuttumukseen Intiaanien puolesta.
Onko kukaan Intiaani nähnyt kyseistä ohjelmaa ja pahoittanut siitä mieltään?
Yle on vajoamassa tilanteeseen jossa kuka tahansa pahoittamalla mielensä mistä tahansa voi vaatia ohjelmien esitysten lopettamista ja Ylen on toteltava...

(PÄLKÄNE, 01.05.2018)

#6840

Perinteitä on hyvä kunnioittaa. Kukin tehköön sen omista lähtökohdistaan. Toisten puolesta mielensäpahoittaminen osoittaa kuika tuuliajolla toivottavasti vain pieni osa SOME-karjasta on.

(Helsinki, 01.05.2018)

#6845

Naurettavaa kieltää lapsilta lastenohjelmia, tuskin lapset ymmärtävät että siinä "kulttuuria" loukataan, vaikka ei kyllä tehdä sitäkään. Tarkemmin kun ajatellaan niin aikuisilta pitäisi kieltää lastenohjelmat,koska aikuiset ne pilaavat tämänkin genren, koska näemmä kaikkialla vain rasismiä ja muuta paskaa. Pitäisikö lapsilta kysyä oliko ohjelma rasistinen?

(rekijoki, 01.05.2018)

#6853

Tuolla perusteella moni muukin ohjelma pitää lopettaa! Eiköhän anneta Lato-orkesterin olla, se kun edustaa harvinaista hyvien ja viihdyttävien lastenohjelmien heimoa. Ugh!

(Jyväskylä , 01.05.2018)

#6854

Tämä menee jo naurettavaksi , ei kaikkea voi muuttaa vain siksi että joku voi loukkaantua. Kuinka moni suomen kantaväestöstä luokkaantuu kun heidän kulttuuriaan uhataan kokoajan ja muutoksia tehdään. Täällä on jo kielletty ties mitä vieraiden loukkaantumisen vuoksi. Kukaan ei kantaväestö luokkaantumisista piittaa. Kohta ollaan kuin naapurissa.

(Laitila, 01.05.2018)

#6855

Veronmaksajana joudun, vastoin omaa tahtoani, osallistumaan yhtiönne rahoittamiseen. Tässä mielipiteeni päätöksestänne.

(Tampere , 01.05.2018)

#6861

Liika valta luo idiotismia

(Vantaa, 01.05.2018)

#6862

Johan on aikoihin eletty Suomessa(kin)! Luulisi olevan järkevämpiäkin asioita joita kieltää/poisvetää/sensuoroida! Herätkää!

(Tampere, 01.05.2018)

#6874

Kyllä tämä on sen verran vapaa maa että jokainen saa itse päättää mitä katsoa ja mistä kulttuurista haluaa nauttia sekä että mitä pitää lapsille hyödyllisenä. Kyllähän jokainen meistä valitsee mitä musiikkia kuuntelee, eikö niin ?

(Vantaa, 01.05.2018)

#6879

pikkukakkosen johto vaihtoon

(Helsinki, 01.05.2018)

#6882

Miten lapset oppivat kansainvälisyyttä ja suvaitsevaisuutta eri rotuja/kansoja kohtaan, jos niitä ei saa lapsille näyttää? Herra Heinämäen esityksissä ei ole ollut mitään intiaaneja loukkaavaa eikä halveksuvaa.

(Kiuruvesi, 01.05.2018)

#6885

Lapsuudessa leikityt inkkarileikit ja intiaanipäähineet loivat vain myönteistä kiinnostusta inkkarikulttuuriin. Hävetkööt mokomatkin puolestaloukkautujat!
Herra Heinämäen lato-orkesteri takaisin esityksiin!

(Oitti, 01.05.2018)

#6887

Järjenkäyttö on sallittua!

(Kangasala, 01.05.2018)

#6892

Naurettavaa että hyvä lastenohjelma vedetään pois koska jollekin aikuiselle on tullut suru puseroon ja ei osaa katsoa asiaa lapsen silmin asiaa ei voi hyvällä tahdollakaan pitää Rasistisena tai loukkaavana ainakaan lapsen silmin jolle ohjelma on kohdistettu joten haloo Yle herätys

(Jyväskylä , 01.05.2018)

#6911

Poistettava päätös

(Varkaus, 01.05.2018)

#6915

Järki käteen.

(Ylivieska, 01.05.2018)

#6920

Teille järkeä päähän. Ei kaikkia mielensäpahoittajien kotkotuksia pidä ottaa noin todesta.

(Karkkila, 01.05.2018)

#6922

Uskomatonta jos tähän on jo menty.. mitä muuta valtiovalta alkaa rajoittaa? Ollaanko astuttu jo Kiinan ja Pohjois-Korean tielle?

(Helsinki, 01.05.2018)

#6935

Aivan turhanpäiväinen päätösYlellä kustannetaan mielestäni aivan turhaan mm ohjelmaa jossa tunnettu henkilö saa viettää haluamaansa elämäntyyliä mitä ilmeisimmin meidän rahoillamme en kannata moista niin että poistettaisiinko moinen turhuus Peltseneen jos sitä haluaisi

(Kuopio, 01.05.2018)

#6937

Mitä seuraavaksi?

(Vantaa, 01.05.2018)

#6940

Voiko enää nolompaa toimintaa YLE harrastaa

(Nurmes, 01.05.2018)

#6943

Hyvä

(Ahmovaara, 01.05.2018)

#6947

Järjenkäyttö sallittua. Marginaalinen mielensäpahoittaja ryhmä ei saa terrorisoida enemmistöä.

(Pori, 01.05.2018)

#6956

Hei,

Voisiko ohjelman muovata tähän päivään sopivaksi poistamisen sijaan?

(Helsinki, 01.05.2018)

#6962

Kyllä nyt mennään jo yli taas kaikessa tasa-arvossa

(lohja, 01.05.2018)

#6968

lopettakaa tällänen pelleily!

(tampere, 01.05.2018)

#6969

Ylen aivoajattelu taas huipussaan.

(Masku, 01.05.2018)

#6973

Järjetön päätös oli lopettaa näin suosittu ohjelma.

(Kangasala, 01.05.2018)

#6986

Nyt valoja päälle!

(Lahti, 01.05.2018)