Opettajakelpoisuus on palautettava korkeakoulututkinnon suorittaneille sosionomeille

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#15

Toivoisin myös, että sosionomi(YAMK) tutkinto tultaisiin hyväksymään pätevänä tutkintona päiväkodinjohtajan virkaan vielä 2030 vuoden jälkeenkin. Koulutusjärjestelmässämme tutkinto kuitenkin rinnastetaan yliopiston maisteritutkintoon, mutta varhaiskasvatuslaissa ei.

Enni Nuora (Kuopio, 07.07.2019)

#40

Toivoisin myös huomioitavan sosionomi Yamk-tutkinnon suorittaneiden pätevyyden päiväkodin johtajaksi. Yamk-tutkinto on rinnasteinen maisteritutkinnon kanssa kaikkialla muualla paitsi varhaiskasvatuslaissa.

Anna Nurmesniemi (Jyväskylä, 07.07.2019)

#101

Arvostakaa jo käytyjä AMK opintoja!!! Kiusa se on pienikin kiusa!

Salla Mustonen (Järvenpää, 07.07.2019)

#107

Toivon teidän päättäjien perehtyvän asiaan perinpohjaisesti ja toimivan lapsien edun sekä laadukkaan varhaiskasvatuksen toteutumiseksi, eikä vain omia etujaan ajavan OAJn sätkynukkeina.

Riikka Martikainen (Imatra, 07.07.2019)