Adressi vihapuheen moderoimiseksi

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#2004

Miettikää tätä asiaa laajasti 🤔, eikä pelkästään siltä kantilta että pitäisi olla "paksunahkainen" joka kestää kaiken negatiivisen palautteen jne...!!!.
Yleinen ilmapiiri ja asenteet huomioiden.

Henrik Koukku (Turku, 19.01.2020)

#2029

Aiheellinen adressi jo pelkästään siksi, että gallupien mukaan Suomen suosituinta puoluetta johtaa kiihotuksesta kansanryhmää vastaan tuomittu henkilö.

Hannu af Ursin (Tampere, 19.01.2020)

#2034

Nykyiselle hallitukselle sellaiset terveiset, että pysykää valitsemallanne tiellä. Istukaa koko hallituskausi, kehottaisin teitä saamaan sanomanne paremmin kansan tietoon. Koska suuri osa saa kantansa politiikkaan Iltapäivälehden lööpeissä jotka ovat usein teitä vastaan suunnattuja. Luin erään artikkeliin jossa käsiteltiin miksi persuille on niin suuri kannatus. Maahanmuuttovastaisuus oli yksi suuri osatekijä, mutta kun mentiin työpaikoille niin taukotuvista ei löytynyt muita kuin heidän julkaisikaan. Olen täällä Suomessa pari kolme vuotta yrittänyt selittää, että persut ovat äärioikeistolainen uusliberalistinen puolue. Joka valtaan päästessään alkaa heikentämään maahanmuuttajien saamia tulonsiirtoja jolloin myös heikentyneet osuvat myös kantasuomalaisiin. Perustuslain mukaan ei voi heikentää yhden ihmisryhmän saamia avustuksia vaan sen pitää koskea kaikkia. He eivät siitä välitä vaikka Pienituloiset joutuisivat kuinka tiukoille vaan hyvätuloisten verotusta pienenentäisiin! Eli köyhät kyykkyyn ja rikkaille lisää! Tätä asiaa ei moni persuja kannattava tiedä jollei seuraa politiikkaa tiiviisti ja vaivaudu lukemaan persujen oman tavoitteen. Vielä ainakin tämä asia vaivaa minua todella paljon. Kuluvan tammikuun aikana Halla-aho on hyökännyt presidentin puhetta vastaan ja vaatinut sellaisten asioiden purkamista jotka Suomi on kansainvälisesti allekirjoittanut, arvostelut oikeuslaitosta, yliopistoja, Suomen Akatemian tilamaa tutkimusta, niitä järjestöjä jotka auttavat etteivät pakolaiset huku. Ainoastaan Li Andersson ja Kärnä ovat esittäneet julkisesti vastaväitteitä. Jussi, joka on korkeimmassa oikeudessa tuomittu kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Voi aivan vapaasti kenenkään ottamatta kantaa lakaista tuomio sillä, että toteaa sen olevan parin ihmisen mielipide. Hänen kannattajansa saabat näistä lausunnoista lisää voimaa. Jakelee someen tietoa milloin alHolin leiriltä tulee jihadisti lapsia tietäen, että tieto on vuodettu laittomasti julkisuuteen. Kansanedustaja, joka säätelee lakeja niin voi toimia noin laittomasti. On julkisuudessa myöntänyt tietämiensä, että lähde on laiton. Miten sellaisella ihmisellä on vielä kansanedustajan valtakirja! Miksette haasta häntä julkiseen debanttiin näistä asioista, pelkäättekö joutuvanne maalatuksi. Sama valtakirja on myös teillä joka myös velvoittaa eikä vain anna. Suomalaisen journalismin taso ja kriittisyys on todella puolueellista jopa YLE osallistuu oikeistolaisen näkökantaan melkein 100% ;sesti.Kyllä teidän on pakko alkaa pitämään puolia eikä antaa Jussin huteerata mielensä mukaan!

Kari Vaahto (Kemi, 19.01.2020)

#2051

Vihapuheille loppu!

Marjaana Lehmonen Nilsson (Tukholma, 19.01.2020)

#2066

Julkiset medioiden kommenttikentät sisältävät avointa rasismia, vihapuhetta ja ihmisten henkilökohtaisen suojan rikkovaa pilkkaamista. Tähän täytyy saada muutos! Kommenttikenttiä on alettava moderoimaan, vihapuhe ei ole sananvapautta vaan rikos.

Kirsi Jaakonaho ( Vantaa, 19.01.2020)

#2078

You have freedom of speech. Freedom after speech I can't guarantee.

Idi Amin (Kampala, 19.01.2020)

#2091

Vihapuhe moderoitava lakiin nojaten.

Hannele Rubinstein (Raasepori , 19.01.2020)

#2141

Todellakin. Ryhtiä ja omatunto käyttöön!

Ira Määränen (Kuhmo, 19.01.2020)

#2147

Vihapuhe ei ratkaise ongelmia. Lähimmäisenrakkaus saa kaikki voimaan paremmin. Toki väärinkäytöksiin ja väärään käytökseen pitää puuttua tuli se kenen taholta hyvänsä. Mutta jokaisella ihmisellä on oikeus olla sellainen kuin on. Ja lehdistön tulee puolustaa näitä arvoja jo lainkin pohjalta. Lehdistön moraali on myös kärsinyt. Eikö kannattaisi nostaa omaa luottamusta ja profiilia.

Petri Jokela (Turku, 19.01.2020)

#2166

Ongelma on koko yhteiskuntaa syödyttävä ja siihen on tartuttava. Verkkosolvauksista ja maalittamisesta on tullut selkeä vallankäyttöväline.

timo harju (tornio, 19.01.2020)

#2182

Vihapuheen on loputtava!

Tanja Terho (Orimattila, 19.01.2020)

#2195

Julkisen sanan neuvoston (JSN) määrittelemien journalistin ohjeiden allekirjoittajia velvoittavan liitteen mukaan toimituksen tulee seurata verkkosivujaan ja pyrkiä estämään yksityisyyden suojaa ja ihmisarvoa loukkaavien sisältöjen julkaiseminen. Toimikaa ohjeiden mukaan, kiitos!

Antti Leskelä (Pori, 19.01.2020)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…