Uuden työaikalain kumoaminen jaksotyössä

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#51

Ihan perseestä. Menee vaan huonommiksi työvuorot. Ei palvele hoitoalaa.

Johanna Karaslahti (Espoo, 29.01.2020)

#84

Laki ilman paikallissopimuksia vie täysin autonomiselta työvuorosuunnittelulta pohjan. Osastotyössä työvuorojen porrastaminen tarkoittaa henkilökunnan pienenemistä tiettyinä vuorokaudenaikoina ja näin ollen potilasturva vaarantuu. Työvuorot ovat olleet ainoa henkireikä, johon olemme voineet vaikuttaa ja nyt sekin viedään. Kukaan toimistotyötä tekevä ei ymmärrä mistä on kyse. Ennen yhden päivän vapailla pärjäsi vielä jotenkuten, mutta iltakymmeneltä kotiin pääseminen lyhentää vuorokauden vapaata valtavasti! Tätä ei todellakaan ole mietitty hoitoalan puolesta.

Anna-Leena Pesso (Hyvinkää, 29.01.2020)

#87

En kannata uutta työaikalakia. Vuorotyötä tekevälle hoitajalle esimerkiksi harvat viikonloppu vapaiden vapaa-aika on lyhentynyt, kun usein vapaille on päässyt vasta klo 21:30 ja usein vapailta palataan aamuvuoroon eli klo 7. Tämä tarkoittaa myös sitä että uudet potilaat on vastassa aamuvuorossa ja niihin ei ole riittävästi aikaa perehtyä. Toisin olisi jos saisi tehdä vuorotyötä niin, että saa tulla iltavuorosta aamuvuoroon. Minulle se ei ole ollut ongelma, vaikka uskon myös että joillekkin se on. Siksi olisi reilua, että hoitaja itse saa päättää minkälaisia vuoroja jaksaa tehdä, eikä kukaan päättäisi sitä meidän puolesta.

Amanda Salo (Lahti, 29.01.2020)

#90

Perukaa uusi työaikalaki!!!!

Minna Lepistö (Espoo, 29.01.2020)

#93

Jos terveydenhuolto alalla jo muutenkin elämä rajoittuu, niin nyt rajoittuu vain enemmän. Miksi työaika autonomia koska työkalu kumoaa mahdollisuuden suunnitella listat oman jaksamisen vuoksi.

Erika Toivonen (Hyvinkää, 29.01.2020)

#119

Yöhoitajia ei ole laissa huomioitu yhtään. Yövuorot pitenevät ja työn määrä kasvaa kun tehtäväksi jää myös iltahoitajien hommat.

Ida Wilkman (Vantaa, 29.01.2020)

#125

En halua että tälläinen laki määrittää työhyvinvointiani, lain myötä kaikki vaikeutuu.

Teea Ylinen (Vihti, 29.01.2020)

#142

Ei toimi ainakaan sairaalamaailmassa tämä laki! Kukaan ei jaksa montaa iltavuoroa peräkkäin, silloin ei näe esim lapsia milloinkaan. Ja uusi laki estää iltavuorosta aamuun tulon, kun muuten lepoaika ei täyty tai yövuorosta tulee liian pitkä.

Sanna Long (Lappeenranta, 29.01.2020)

#155

Tämä laki aiheuttaa yhden päivän vapaita, oman listanteon joustavuuden heikkenemistä, hoidon jatkuvuuden heikkenemistä. Nytkin työntekijät tekevät puutteen ilmetessä aamuvuoron päälle illan, mutta että näitä ei saisi suunnitella itse tarpeidensa mukaan on vääryyttä.

Kaisa Vuorinen (Hyvinkää, 29.01.2020)

#166

Aivan käsittämätön laki, minkähän pöydän takana joku asiaa tuntematon tekaissut. Pitikö palvella hoitajia...no ei palvele

Mari-Anne Lehtola (Ulvila, 29.01.2020)

#178

Työvuorot on paljon vaikeampi suunnitella yhdessä tiimin kanssa, eikä ole mukava jäädä etenkään yhden päivän vapaalle iltavuorosta ja tulla aamuvuoroon.

Maiju Lehikoinen (Juankoski, 29.01.2020)

#198

Ei palvele vuorotyössä olevaa. Vähemmän vapaaaikaa. Iltavuorosta vapaalle ja yhden vapaapäivän jälkeen aamuvuoroon. Pitkiä aamuputkia tai sit pitkiä iltatyöputkia. Ei hyvä perheellisille. Ei houkuta alalle.

Heli Jalava (Hyvinkää, 29.01.2020)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…