Pelastetaan Matokallion metsä ja kalliot!

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#1001

Älkää tuhotko pieniä lähiluonnon palasia! Kaikilla ei ole varaa eikä kykenemistä matkustaa kauas ulkoilemaan. Lapset tarvitsevat seikkailupaikkansa lähellä omaa pihaa, puisto ei ole sama asia. Eläimistä ja kasveista on jo nähty että ette välitä.

Johanna Rojola (Helsinki, 30.03.2021)

#1002

Hei! Moni suomalainen asuu Helsingissä koska täällä on töitä. Metsät ovat myös monelle paljon muutakin kuin pururata tai uhanalainen kasvi, metsä on se psykoterapeutti, jonka vastaanotolle perusduunari ei koskaan tule pääsemään koska terapeutteja ei ole tarpeeksi, eikä liksa riitä 85 euron maksuun kolmea kertaa viikossa. Rakentakaa ne hallinne teollisuusalueille, jotka tyhjenevät iltaisin ja ovat täynnä valmiita parkkipaikkoja, esim. Roihupellon slummin näköistä teollisuusaluetta voisi tiivistää rakentamalla korkeampia liikerakennuksia ja tiestön kulkuakin voisi muuttaa, jos tilaa hallille ei muuten ole. Myllypuroon on rakennettu aivan valtavan paljon uutta viime vuosina ja asukasmäärät ovat lisääntyneet. On tärkeää, että luonnossa voi liikkua ilman, että tarvitsee varoa liikennettä, jos metsäalueita pirstotaan jatkuvasti lisää, ei Helsingissä kohta enää ole metsiä vaan puukulisseja rakennusten ympärillä ja puunaamaisia duunareita.

Kirsi Tuominen (Helsinki, 30.03.2021)

#1011

Säästäkää Helsingin identiteetiksi muodostunut vihreys! Maailman vihrein pääkaupunki, vielä toistaiseksi. Lopettakaa puiden ja kallioiden tuhoaminen täysin merkityksettömien rakennusten tieltä!!

Erno Davidsson (Helsinki, 30.03.2021)

#1022

Onks tää sitä oikeeta maankäytön suunnittelua. Miettikää nyt vähän itekin ei aina oo niin vitullinen kiire saada kaikkea valmiiksi ja sen takii tuhota metsää.

Eetu Karjalainen (Helsinki , 30.03.2021)

#1025

Vaaleissa muistetaan.

Juho Männistö (Espoo, 30.03.2021)

#1032

Hallille on etsittävä toinen paikka. Lähiluontoa ei saa tuhota vain siksi, että päättäjät ovat liian laiskoja etsimään vaihtoehtoista rakennuspaikkaa. Lähiluonto on ihmisille elintärkeä.

ANNAMARI VÄNSKÄ (Helsinki, 31.03.2021)

#1046

Kontulalaisena ja vakituisena Myllypuron metsien vierailijana voin aiheella todeta, että yhteiskunta menettää valtavasti inhimillistä potentiaalia viedessään teoillaan unholaan juuri ne asiat, jotka mahdollistavat nykyisten ja tulevien paikallisten palautumisen modernista oravanpyörästä. Ilman monipuolisia ja edes marginaalisesti luonnonmukaisia metsäalueita koko itäinen Helsinki olisi pelkkä synkkä muistutus siitä, että omat mahdollisuudet ovat tässä mahdollisuuksien yhteiskunnassa muita rajatummat.

Verne Nizovsky (Helsinki , 01.04.2021)

#1051

Upeassa pääkaupungissamme on vielä jäljellä joitakin alkuperäisiä luontosaarekkeita. Ne ovat kaikille alueen asukkaille suuri rikkaus. Ehdottomasti säästettävät. j
Jos ne tuhotaan , niitä ei takaisin saa. Rakennusten paikkoja voi muuttaa, rakennuksia rakentaa, purkaa, ja rakentaa uudelleen. Metsä kasvaa 500-600 sadan vuoden kuluttua ehkä takaisin samaan paikkaa. Kallioita eivät saa takaisin meidän jälkeemme tulevat ihmiset ja kulttuurit koskaan!!!!

Päivi Huttunen (Vantaa, 04.04.2021)

#1055

Luistelun ystävänä en tosiaan vastusta itse hallia, vaan tuon hienon kallion ja metsän tuhoamista!
Toivottavasti rakentamiseen löytyy luontoa säästävä ratkaisu.

Kirsi Alasaari (Helsinki, 05.04.2021)

#1056

Onpa kaunis ja monipuolinen luontoalue. Se tulee säilyttää myös jääurheilukeskuksen käyttäjien lapsille vinkkinä siitä, mitä joskus ollut.

Tytti Toivanen (Helsinki, 05.04.2021)

#1060

Pikaluistelijana minulle lähiluonto on erittäin tärkeä. Viimeiset kalliot ja lähimetsät pitää jättää rauhaan rakentamiselta. Vaikka luisteluhalliakin kaivataan, urheiluhallien vuoksi ei pidä enää uhrata enempää lähimetsiä eikä räjäyttää kallioita NIIN KUIN PIRKKOLASSA.
Paikkoja urheiluhalleille muualta kuin arvokkailta kulttuuri-, tai luontoalueilta.

Arne Hansen (Vantaa, 06.04.2021)

#1064

Suojeltavaa aluetta joten säästöjä se. ❣️

Silja Huttunen (Helsinki, 07.04.2021)

#1065

Myllypuroa aletaan muutenkin rakentaa täyteen kun vuokratontit siirtyvät kaupungille 2025. On todella tärkeätä suojella Matokalliota luonnontilassa että vanhat ja nuoret voivat liikkua ja nauttia lähialueen luonnosta, myös erittäin tärkeä mielenterveydelle! On kulunut monta vuotta siitä kun päätös paikasta valittiin, päättäjät, harkitkaa uudelleen! Tervetuloa jääurheilukeskus Myllypuroon, mutta järkevään paikkaan luontoa tuhoamatta!

Rita Nevaste (HELSINKI, 07.04.2021)

#1106

Tämä pala luontoa on elintärkeä koko Myllypuron alueelle , josta on tuhottu ja tullaan tuhoamaan metsäiset kohdat jotka luonnonmukaisuudellaan tuovat oikean luonnon keitaan sekä toimii puskurina , miksi jätevuoren ympäristö ei käy urheiluhalliin , miksi vähäisiä kallioita jotka ovat helsingin ominaispiirre tuhotaan , Myllypurossa on urheiluhallikeskittymä voisiko sitä harkita muualle

Seppo Renvll (Helsinki, 18.04.2021)

#1108

Metsiä ja kallioita ei saa takaisin. Helsingin asukasluku kasvaa ja jäljellä olevat virheralueet ovat yhä kovemmassa kulutuksessa. Ei vähennetä niitä enempää.

Jäähalli on pientä piiriä palveleva hanke, jolle voidaan etsiä sopiva tontti kauempaakin kehyskunnissa tai rapistuvist
A teomlisuusalueista sopivien kulkuyhteyksien varrelta.

Teppo Kristola (Helsinki, 18.04.2021)

#1110

Idässä on jo liian vähän luonnontilaista metsää. Etsikää parempi paikka teollisuusalueilta. Kallion louhinta on luonnolle ja ilmastolle hirvittävän rankkaa. Hiilineutraalisuuatavoitteita ei päästä lähellekään kaupungin louhinta- ja metsänkaatosuunnitelmilla.

Heidi Hellman (Helsinki, 19.04.2021)

#1119

On sulaa hulluutta viedä paikallisilta asukkailta tämä vehreyden ja rauhan Oasis missä nauttia luonnon rauhasta ja lintujen laulusta kävelyetäisyydellä kodista! Matokallion vieressä on ehkä 10-vuotta tyhjänä ollut joutomaa kenttä, joka vain kerää roskia. Vieressä tyhjenevä Kielilukio. Jättömaata ja tilaa tasamaalla siis löytyy yllin kyllin. Ihmisiltä ja eläimiltä ei saa tuhota Matokalliota!

Jaana Patrakka (Helsinki, 20.04.2021)

#1129

Helsingin arvokkaita luontokohteita, sekä suuria että pieniä, tuhotaan hirveää vauhtia, vaikka aina löytyisi vaihtoehtoinen, luontoarvoiltaan vähäisempi sijainti suunnitelluille rakentamiskohteille.

Paula Kallioniemi (Helsinki, 22.04.2021)

#1131

Pelastakaa Matokallio!

Sirkka-Liisa Lonka (Helsinki , 23.04.2021)

#1136

Jaan tekemäni runon Elämän metsästä: "Puut hiljaa läsnä, kalliot kantaa. Se ei teeskentele, eikä tuomitse. Puiden kädet ovat auki, nostavat ylös, näen koko maailman. Luonto on vanha, se on viisas. Katselen sen värejä, unohdan turhuuden. Näen sen sijaan kauneuden. Sisäinen kauneus on voimakas. Katselen hetkeksi maata kohti. Se hymyilee. Kivet lähettää sydämelliset terveisensä. Halaan metsää. Tunnen puun juuret, omat juuret. Hengitän vielä puhdasta ilmaa syvään sisään. Huolellisin askelin, pidän huolta kodistani: rakkaasta luonnosta. " hieno hanke. Itse säästäisin luontoa, kun sitä on jo liikaa hävinnyt.<3

Ketsia Enckell (Espoo, 26.04.2021)

#1147

Käsittämätöntä miten Helsinki tuhoaa surutta ainutlaatuista luontoa. On varmasti helppo tehdä päätöksiä papereita katsomalla, näkemättä ja aistimatta sitä mitä alueen asukkaat yrittävät kertoa. Ko. urheilukeskukselle löytyy varmasti muualtakin paikka, vaikkapa kaupungin purkutonteilta.

Lea Kortelainen (Helsinki, 08.05.2021)

#1159

On vain hyvin pieni murto-osa, jotka tarvitsevat luisteluhallia, mutta niitä, jotka nauttivat ja saavat voimaa liikkuessaan luonnossa on varmasti hyvin paljon enemmän kuin luistelijoita. Luonto inspiroi ja luo hyvää kaikille, niin luistelijoille kuin muuten luonnossa liikkujille. Luisteluhalli varmasti löytää jostain muusta paikassa tontin, vähemmän luontoa rasittavasta paikasta.

Marja Suhonen-Lehtonen (Helsinki, 15.05.2021)

#1161

Tämä pieni luontokeidas pari askelta kaupungin vilskeestä syrjään on todellinen henkireikä ihmisille, eläimille ja kasveille! Sitäkin tärkeämpi koska se on niin lähellä ja helppo piipahtaa vaikka matkalla asioille Itäkeskukseen. Älkää tuhotko viimeisiä aidon luonnon saarekkeita, vaan etsikää urheilukolossille toinen paikka missä ei tarvitse tuhota lähiluontoamme!

Sonja Annika Hämäläinen (Helsinki , 15.05.2021)

#1168

Matokallio on monipuolinen lintumetsä. Tänä keväänä olen nähnyt myös punatulkkuparin asustavan metsässä!

Ulla Tiikkainen (Helsinki, 18.05.2021)

#1169

Ei saa rakentaa!

Pirkko Forsberg (Vantaa, 19.05.2021)

#1178

Olen vahvasti sitä mieltä, että Suomen peruskallioita tulee suojella! Samoin yhä väheneviä metsäalueita.

Leena Sorsa (Helsinki, 21.05.2021)

#1182

Puotinharjun ja Myllypuron alueella on jo useita isoja urheiluhalleja. Kallion louhiminen ja arvokkaan metsän hävittäminen Jääurheilukeskuksen tieltä ovat perusteellisesti ja peruuttamattomasti luonnonympäristöä mmuuttavia toimenpiteitä. Ovatko Helsingin tavoitteet monimuotoisuuden suojelemiseksi, kestävän kehityksen edistämiseksi ja hiilipäästöjen vähentämiseksi pelkkää sumutusta taloudellisten intressien rinnalla?

Taru Vuori (Helsinki, 22.05.2021)

#1185

Onko pakko?

Outi Rosblom (Järvenpää , 23.05.2021)

#1189

Jostain syystä sisäurheiluhalleja halutaan Helsingissä kaavoittaa ulkoilualueille. Puistot tuhotaan hallien alta. Sisäurheiluhalleihin ei mennä katselemaan maisemia. Niissä ei ole maisemaikkunoita.
Samaan aikaan Helsingin teollisuusalueet tyhjenevät. Teollisuusalueille on valmiit joukkoliikenneyhteydet.
Miksi sisäurheiluhallit rakennetaan virkistysalueille. Miksi niitä ei rakenneta tyhjille teollisuustonteille?

Jari Hyytiä (Helsinki, 26.05.2021)

#1194

Meillä ei ole varaa tuhota vähässä olevia metsiä myllypurossa! Luonnon monimuotoisuus on kaikkein tärkein asia ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta.

Kaarina Huovinen (Helsinki, 27.05.2021)

#1198

Italiassa asuvana entisenä helsinkiläisen olen närkästynyt mahdollisesta skenaariota. Ehdoton EI!

Sirkku Salovaara (Firenze, 27.05.2021)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…